tiistai 22. tammikuuta 2019

Hyvästit tulossa - muutto mielessä

Hyvästit. Kuulostaa aika rajulta? Mutta toisaalta, ei ole hyvä jämähtää paikoilleenkaan ja tehdä niin, kuin on aina tehnyt. Kun johonkin asiaan tottuu, se ei aina ole hyväksi. Stabiili ei ole aina se paras.

Miksi hyvästit?

Tuntuu, että monien vuosien jälkeen on aika nostaa Otavamedialta ja Kaksplussalta kytkintä. Pahaa sanottavaa ei ole ja Kaksplussalla on ollut mukavaa. Nyt kun tyttäremme on jo 3-vuotias, ei ole ajankohtaista kirjoittaa vauvansoseiden tekemisestä, vaippamerkeistä tai kävelemään oppimisesta.

On aika olla taas Janette. Jane. Pysähtyä miettimään mitä mieltä MINÄ olen asioista ja mitä MINÄ tänään opin. Toki tyttö tulee pysymään matkassa vieläkin, mutta kovasti tarkoitukseni on nostaa pääpaino itseeni ja omaan näkökulmaani asioissa. Nousta konttausasennosta jaloilleen. Blogin on aika kasvaa. Kuten bloggaajakollegat tietävätkin, blogit ovat kuin vauvoja. Ensin niitä sylitellään ja ihmetellään, sitten jo arvaamatta alkavatkin ryömiä, kontata - kunnes lopulta nousevat jaloilleen. Se on elämää.
Minne muutto?

Vielä muutamat viikot blogini löytää Kaksplussan alustalta, mutta sitten tulee muutto. Minne? Sitä joudutte jännittämään vielä maaliskuun alkuun saakka, pahoittelen. Uusi koti blogille kuitenkin on jo tiedossa. Muuton aikana tulen kuitenkin bloggaamaan normaalisti ja instagram pyörii normaalisti. Tämä on vain tällainen ennakkovaroitus, että jotain uutta ja uudistumista on ilmassa. Myös blogin osoite tulee muuttumaan ja nykyinen blogiosoite menee piilosille. Mutta kaikki aikanaan, vielä voi klikkailla ihan normaalisti.

Kevät on tällaiselle muutokselle mielestäni todella hyvä aika. Keväällä luontokin herää, ehkä minäkin herään näiden valtavien silmäpussieni ja takkuisen tukkani alta. Kipinä kirjoittamiseen ei ole vuosien saatossa sammunut, mutta uskon, että sitä kipinää on hyvä silti hieman herätellä uudelleen ja laittaa lisää pökköä pesään! Uutta blogikotia odotellessa.

Toivottavasti kevät tietää myös teille kivoja asioita!

Terkuin, ihan minä vaan




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa kovasti! :)