torstai 19. huhtikuuta 2018

Sauna mustaksi muuttui

*Yhteistyössä Taloon.com

Siitä saakka, kun ostimme asunnon, olemme puhuneet saunan pintaremontoinnista. Kun meille tuli tilaisuus sitten tehdä yhteistyötä monipuolisen yrityksen, Taloon.comin kanssa, emme epäröineet hetkeäkään. Yhteistyö tuli tilauksesta. Vihdoin pääsimme laittamaan saunaprojektia hieman valmiimmaksi. Taloon.com on monille tuttu verkkokauppa ja lisäksi ihan fyysinen, palvelumyymälä sijaitsee Vantaalla. Onneksi verkkokauppa toimii moitteettomasti, kun asumme niin kaukana.

Halusimme vaihtaa perinteisen, vaalean saunamme tunnelmallisemmaksi ja täten päädyimme sävyttämään mustalla saunavahalla saunan seinät ja katon. Jasse maalaili saunaa kuntoon isänsä kanssa, kun itse olin töissä. Pääsin siis melko helpolla itse, kun sain vain ihailla lopputulosta. Tämän vuoksi meillä ei valitettavasti ole "Ennen" kuviakaan teille esittää, koska eihän Jasse ollut muistanut niitä ottaa, kun olin töissä. Alunperin minunkin oli tarkoitus sutia saunaa kondikseen, mutta työt. Tässä kuitenkin vinkkaus toimintamallista teille, jotka suunnittelette samaista operaatiota saunaanne:


  • Puhdista puupinta liasta ja pölystä. Kostuta se kevyesti vesisumulla, anna kuivua ja hio nousseet puukuidut pois. Poista hiontapöly. 
  • Suojaa lattiat hyvin ennen käsittelyä, sillä Saunavaha imeytyy helposti kaakelisaumoihin.
  • Käsittely: Sekoita Supi Saunavaha huolellisesti, ajoittain myös käytön aikana. Levitä yhteen kertaan puun syiden suuntaisesti vain sen verran kuin puuhun imeytyy kertalevityksellä. Koska tuote on ohutta (tosi!), helpoimmin sopivan määrän saa levitettyä käyttämällä vaahtomuovisivellintä tai -sientä.
  • Esilämmitä sauna ennen käyttöönottoa ja tuuleta hyvin.


Ehkä jokainen tietää itsekin ilman kuvia, miltä suomalaiset saunat perinteisesti näyttävät lähes kaikkialla. Perinteiset, vaaleaa puuta olevat seinät ja katto. Tiedätte varmasti kyllä mitä tarkoitan!
Saunatarvikkeita Taloon.comista löytyy yleisesti varsin runsaasti. On hienoa, miten saman yrityksen sisältä saa kaiken, mitä ikinä remontoinnissa voisi kuvitella tarvitsevansa. Säästää mukavasti aikaa.
Kysyin ennen remonttia teiltä instagramissa, että pitäisikö säilyttää muovinen kuivausteline saunassa. Enemmistö oli poistamisen kannalla, kuten itsekin. Valkoinen muovihökötys oli outo saunassa. Edelliset asukkaat olivat toki varmasti ajatelleet sen olevan varsin käytännöllinen ja hyvä ratkaisu.

Saimme Taloon.comista myös lattialle tuollaisen kivan, puisen Pinetan ritilän. Tykkään siitä todella paljon. Se jotenkin viimeistelee lopputuloksen. Näyttää kivalta, kun lattia ei ole pelkästään kaakelia täynnä.
Tekstiilitkin oli aika uusia samalla. Valinnan vaikeus meinasi iskeä, mutta päädyimme lopulta ottamaan tuollaiset Jokipiin tyynyt ja laudeliinan, joissa on myös mustaa. Mätsäävät ihan kivasti, vai mitä? Me ainakin tykätään kovasti.
Vielä riittää silti paljon tehtävääkin. Kiuas olisi muun muassa tarkoitus vaihtaa jossain vaiheessa. Taloon.comista kyllä niitäkin löytyisi, mutta ei osattu vielä valita meille sopivaa niistä. Tarjontaa Taloon.comista löytyy niin puu-, kuin sähkökiukaistakin. Puukiukaista esimerkiksi Maxi-IKI Plus voisi olla aika mehevä. Se soveltuu hienosti myös muun muassa erilaisiin edustussaunoihin. Miksi ei meillekin? Toistaiseksi kuitenkin vanha kiukaamme vielä menettelee. Ei se kaunis ole tietysti, mutta..

Kylpyhuoneenkin puolella tekemistä olisi vaikka muille jakaa, mutta pienin askelin kohti valmista.
Kiukaalle tunnelmaa tuli tuomaan tuollainen pieni Hukka-merkin "Saunamaestro" suihkulähde. Kun kiukaalle heittää vettä, alkaa vesi tuossa lähteessä kuplia hauskasti. Meidän tyttö varsinkin tykkää tuosta erityisen paljon!

Ennen kuin alkaa remontoimaan taloa, ei osaa kuvitella yhtään, miten paljon siihen saakaan uppoamaan aikaa. Mutta, kuten sanoin, pienin askelin kohti meidän näköistämme kotia.

Iskeekö teihin tummat saunat?

4 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää.
    Aika paljon olen nähnyt tummia saunoja ja nuo vaaleat oli jossain kohtaa monille se juttu. Mutta lapsuudessani monet saunat olivat tummia, eli minulle enemmän tutumpi on tumma kuin vaalea.

    VastaaPoista
  2. Viihtyisältä näyttää. Otankin tästä ohjeen talteen ja vien ystävälleni. Itse hämäräsokeana :) viihdyn vaaleammassa saunassa.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää tumma sauna. Näistä tummemmista saunoista tulee mieleen "mökkisaunat", jotka ovat aina olleet tummia ja siksi niin viihtyisiä. Erittäin onnistunut väri vaihdos! Pidän :)

    VastaaPoista
  4. Mustat saunat ovat mun mielestä tosi hyvännäköisiä! jos meillä olisi joskus oma sauna, olisi sekin tummasävyinen ♥️

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa kovasti! :)