maanantai 4. joulukuuta 2017

Bloggaajat käyttävät lukijoita hyväkseen

Paljon on nyt ollut esillä blogikirjoituksia aiheesta, joka kuohuttaa aina. Niin blogien lukijoita,
kuin itse bloggaajiakin. Blogeja kritisoidaan jatkuvasti erilaisten yritysten ja tuotteiden mainostamisesta. Monet skippaavat yhteistyöpostaukset suoraan. Mutta kyse ei ole niissä lainkaan bloggaajien "ahneudesta", vaan kuulkaas yksinkertaisesti siitä, että monelle kirjoittaminen on työtä, ja blogipostaukset ovat kovan työn (ja joskus sen tuskankin) takana. Kyse on myös halusta jakaa informaatiota, kokemuksia ja vinkkejä. Ei elämä ole niin vakavaa. Mikäli yksikin ihminen löytää yhteistyöpostauksesta itselleen jotain uutta informaatiota elämäänsä, on kirjoittaminen ollut kaiken sen vaivan arvoista.

Päälle päin saattaa näyttää joskus siltä, että bloggajat viettävät luksuslomia hotelleissa löhöten, ja sitten räpsäisevät ohimennen yhden kuvan ja lataavat sen blogiinsa. Kunniakas bloggaaja kuitenkin tekee monesti ensinnäkin taustatyötä, ennen kuin edes ottaa yhteistyötä vastaan. Itse en ainakaan henkilökohtaisesti tahdo tehdä sellaisia yhteistöitä, joiden takana en voi seistä satakymmenen prosenttisesti. Olisi suorastaan absurdia ajatella, että ottaisin vastaan esimerkiksi yhteistyön turkisfirman kanssa. Toki voisin ottaa diilin, ja myydä kalliilla turkiksen sitten eteenpäin ja tienaisin kivan summan. Mutta ei, jokaisen bloggaajan on hyvä arvostaa omia aatteitaan ja valita sen mukaiset yhteistyöt. Omiin aatteiisini ei kuulu turkisten tukeminen.

Usein tulee myös kehuttua ihan ilmaiseksikin tuotteita ja yrityksiä, joiden takana voi hyvillä
mielin seistäkin. Kaikessa ei ole kyse bisneksestä ja rahasta. Mainostaa voi myös hyvää hyvyyttään, tahtoakseen vinkata kivasta palvelusta, taikka tuotteesta. Sehän se on blogien kantava voima. Tästä syystähän varmaan esimerkiksi moni kauneusblogi on lähtenytkin alunperin liikkeelle! Halusta jakaa tietoa, inspiraatiota. Ei halusta saada meikkejä yrityksiltä. Olen kiitollinen monille bloggaajille ja heidän yhteistyöpostauksilleen, sillä niistä olen löytänyt aivan uusia tuotteita. Moni todella mielenkiintoinen yritys olisi jäänyt minulta huomaamatta, ellen olisi niitä erilaisista postauksista bongannut. Kiitos bloggaajat!
Mitä yhteistyöt sitten vaativat? Taustatyötä, aikataulutusta, usein myös palaveria, sopimuksia, valokuvausta, suunnittelua ja kirjoitustaitoa. Ja kyllä, usein myös hyviä lukijatilastoja. Harvemmin yritykset lähestyvät parin lukijan blogeja, ellei ne todella erotu edukseen. Lukijoiden saaminen blogille ei kuitenkaan käy "tuosta vaan". Ellet ole julkisuuden henkilö, saat tehdä kovasti töitä päivittäin, että saavutat tarpeeksi lukijoita kirjoituksillesi, että voisit edes ajatella pienessä mielessäsi blogiyhteistöitä. Suorastaan naurettavan usein kuulee ihmisten suusta lausahduksen; "Voisi alkaa itsekin pitää blogia, niin saisi kaikkea ilmaista tavaraa". Mutta ei, ensinnäkään mikään tuote harvemmin on "ilmainen". Tuotteita ei luovuteta helposti "katteettomasti", vaan aina laaditaan sopimus yhteistyöstä. Esimerkiksi tyylikästä tuolia vastaan sinun täytyy kirjoittaa tietyn sanamäärän sisältävä artikkeli tuotteesta, kuvata tuote blogiin ja mahdollisesti vielä kuvata se instagramiinkin. Ja se työ ei lopu siihen, kun painat "julkaise". Ei, siitä se työ vasta alkaakin. MARKKINOINTI.

Isommat bloggaajat toki saavat varmasti myös niitä ihan oikeasti ilmaisiakin tuotteita, joita
vastaan ei ole kirjoituspakkoa. Tällöin yrityksillä kuitenkin on hyvä mahdollisuus siihen, että bloggaaja ihastuu tuotteeseen kovasti, ja kirjoittaa siitä ihan hyvää hyvyyttään. Jakaakseen ns. ilosanomaa muillekin.

Blogissani on toisinaan juttuja kotimaan matkailusta, esimerkiksi erilaisten hotellien esittelyä. Tällainen yhteistyö ei kuitenkaan ole mitään löhölomailua. Usein ei ehdi kunnolla rentoutua lainkaan, kun miettii jatkuvasti, että mistä kaikesta täytyy ottaa kuvat, miten ne sommittelisi ja mitä palveluita kokeilisi, että saisi kunnollisen artikkelin aikaiseksi. Jos olen matkailemassa miehen kanssa, saankin usein kuulla, että laittaisit nyt puhelimen pois. Mutta kun olen töissä. Kuten sanoin, ei ole ilmaisia lomamatkoja tässä blogissa ainakaan. Kaiken takana ovat sopimukset ja aikataulutukset.

Toki myös paljon iloa ja seikkailumieltä, aitoa mielenkiintoa ja kutkuttavaa jännitystä siitä, 
mitä edestään  löytää. En suosittele kohteita blogissa, joista en löydä mitään hyvää.
Itselläni olisi suurena haavena saada bloggaamisesta joskus päätyö. Se kuitenkin vaatisi paljon enemmän aikaa blogille, kuin nyt. Se vaatisi paljon verta, hikeä ja kyyneleitäkin. Verkostoitumista, suunnittelua, lukuisia blogiartikkeleita, laadukkaita ja suunniteltuja kuvia, kovaa markkinointia. Ei ole helppoa olla ammattibloggaaja, vaikka se upeissa instakuvissa joskus siltä joillain näyttääkin. Jokaisen kuvan takana on työtä. Ihan oikeaa TYÖTÄ. Työtä siinä, missä leipurinkin. Ei pidä aliarvostaa tätä ammattikuntaa lainkaan, vaan nostaa hattua! Mikäli Suomessa pääsee tuollaiseen asemaan, on se ehdottomasti vain arvostettavaa. Hyvä te!

Erityismaininta vielä perheellisille bloggaajille, sillä pienten lasten kanssa blogin ylläpitäminen ei todellakaan ole aina herkkua, ja se jos jokin vaatii entistäkin suurempia silmäpusseja ja aikataulutusta! Itsekin kirjoitan tätä samalla, kun tyttö istuu sylissä ja näpyttelee väliin omia tekstejään tähän sekaan.. Kumoan näin ollen täysin väitteen, että bloggaajat käyttäisivät lukijoita hyväkseen oman etunsä tähden. Kyse on intohimosta kirjoittamiseen.

Olen kirjoittanut tätä blogia nyt aktiivisesti kolmisen vuotta, sitä ennen muita pienempiä. Se matka, jonka olen käynyt jo tähänkin pisteeseen päästäkseni on ollut pitkä ja työn takana. Ensimmäisenä vuotena blogissa ei todellakaan vieraillut tuhansittain henkilöitä viikottain. Ja olenkin hyvin kiitollinen teistä kaikista lukijoista, uusista ja vanhoista. Vielä pidempi on se matka, joka on edessä. Puhumattakaan siitä, että pääsisin joskus tavoitteeseeni. Aina voi toki olla optimistinen ja laatia itseen "viiden vuoden suunnitelman". Mutta jos rehellisiä ollaan, on silti päiviä, kun käydään sielä pohjallakin ja tekisi myös mieli vain painaa deleteä ja tuhota koko blogi. Mutta sellaista se elämä on, on ylämäkiä ja alamäkiä.

Toivossa on kuitenkin hyvä elää ja nähdä valoa huomisessa, myös blogimaailmassa.

12 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! Se on just näin. Ei kenenkään muun työtä tulla samalla tavalla arvostelemaan ja vähättelemään. Saa toki yrittää tätä bloggaanista niin huomaa, miten kovaa työtä tämä on. Tsemppiä sullekin, tää on paras harrastus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kyllä tämä vaatii aikaa ja työtä! :) Mutta myös palkitsevaa.

      Poista
    2. Aivan, kyllä tämä vaatii aikaa ja työtä! :) Mutta myös palkitsevaa.

      Poista
    3. After being in relationship with Wilson for seven years,he broke up with me, I did everything possible to bring him back but all was in vain, I wanted him back so much because of the love I have for him, I begged him with everything, I made promises but he refused. I explained my problem to someone online and she suggested that I should contact a spell caster that could help me cast a spell to bring him back but I am the type that don't believed in spell, I had no choice than to try it, I meant a spell caster called Dr AKHERE and I email him, and he told me there was no problem that everything will be okay before three days, that my ex will return to me before three days, he cast the spell and surprisingly in the second day, it was around 4pm. My ex called me, I was so surprised, I answered the call and all he said was that he was so sorry for everything that happened, that he wanted me to return to him, that he loves me so much. I was so happy and went to him, that was how we started living together happily again. Since then, I have made promise that anybody I know that have a relationship problem, I would be of help to such person by referring him or her to the only real and powerful spell caster who helped me with my own problem and who is different from all the fake ones out there. Anybody could need the help of the spell caster, his email: AKHERETEMPLE@gmail.com
      or
      call/whatsapp:+2349057261346 you can email him if you need his assistance in your relationship or anything. CONTACT HIM NOW FOR SOLUTION TO ALL YOUR PROBLEMS
      AKHERETEMPLE@gmail.com
      or
      call/whatsapp:+2349057261346

      Poista
  2. Itselläni ei ole kuin yksi yhteistyökumppani, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus...Minulla painaa niin paljon eettisyys ja ekologisuus ja pystyn hyvin yhdistämään myös kädentaidot tähän yhteistyhön. Yhteistyö on myös ei kaupallista, joten toimii minulle erittäin hyvin.
    Tärkeintä on mielestäbi se, että bloggaaja tekee sellaista yhteistyötä mikä on linjassa blogin aatteen kanssa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvästä postauksesta. Minustakin kaupallista yhteistyötä liioitellaan. Monet tosiaan ajattelee, että bloggarit tienaavat rutkasti rahaa, helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, ja kaikkihan eivät edes tienaa varsinaista rahaa postauksista, edes yhteistöistä. Mutta ainahan kaikesta löytyy valittamista :D

      Poista
    2. Aivan, ja kaikkihan eivät edes tienaa varsinaista rahaa postauksista, edes yhteistöistä. Mutta ainahan kaikesta löytyy valittamista :D

      Poista
  4. Juuri näin. Hyvä postaus! Onnea sinulle tavoitteidesi saavuttamiseen ja antoisia hetkiä blogin parissa!

    VastaaPoista
  5. Todella hyvä kirjoitus ja niiden yhteistöiden tekeminen ei ole todellakaan mitään helppoa! Sinulla on bloggaajana myös vastuu siitä, että
    postaus tavoittaa lukijoita. Ei ole mitään ilmaista tavaraa. Itse joskus mietin, että olisi helpompaa marssia kauppaan ja ostaa se tuote sieltä. Näin jäisi kaikki se touhutus kuvaamisineen tuotteen ympäriltä pois.

    Loppupeleissä tykkään bloggailla tuotteista, etsiä tietoa, tutustua uusiin tuotteisiin ja kirjoittaa niistä. Yritän pitää yhteistyöt sopivassa suhteessa muuhun sisältöön, koska tämä on kuitenkin minulle vain rakas harrastus!

    VastaaPoista
  6. After being in relationship with Wilson for seven years,he broke up with me, I did everything possible to bring him back but all was in vain, I wanted him back so much because of the love I have for him, I begged him with everything, I made promises but he refused. I explained my problem to someone online and she suggested that I should contact a spell caster that could help me cast a spell to bring him back but I am the type that don't believed in spell, I had no choice than to try it, I meant a spell caster called Dr AKHERE and I email him, and he told me there was no problem that everything will be okay before three days, that my ex will return to me before three days, he cast the spell and surprisingly in the second day, it was around 4pm. My ex called me, I was so surprised, I answered the call and all he said was that he was so sorry for everything that happened, that he wanted me to return to him, that he loves me so much. I was so happy and went to him, that was how we started living together happily again. Since then, I have made promise that anybody I know that have a relationship problem, I would be of help to such person by referring him or her to the only real and powerful spell caster who helped me with my own problem and who is different from all the fake ones out there. Anybody could need the help of the spell caster, his email: AKHERETEMPLE@gmail.com
    or
    call/whatsapp:+2349057261346 you can email him if you need his assistance in your relationship or anything. CONTACT HIM NOW FOR SOLUTION TO ALL YOUR PROBLEMS
    AKHERETEMPLE@gmail.com
    or
    call/whatsapp:+2349057261346

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa kovasti! :)