tiistai 12. syyskuuta 2017

The Athlete's Foot; kolmea raitaa äidille ja tyttärelle

Joko olette kuulleet The Athlete's Foot:ista? Kyseessähän ei periaatteessa ole uusi tuttavuus,
sillä myymälöitä on jopa 471 maanlaajuisesti. Mutta Tampereen Koskikeskuksessa tämä on
kyllä varsin tuore tuttavuus! Heiltä toki löytyy myös helppo verkkokauppa, joten sinun ei ole
pakko liikuttaa kroppaasi mukavalta sohvalta mihinkään, ellet välttämättä tahdo. Parin klikkauksen päässä on vaatetusta koko jengille, ja palautuskin on ilmaista. Valikoimista löytyy maailman tunnetuimmat urheilubrändit. Ei liene kenelläkään yllätys, että himoitsimme Adidasta..

Saimme kivan tilaisuuden tutustua yritykseen ja valitsimme pikkuneidin kanssa tosiaan molemmille kolmea raitaa ylle. Myös perheen isältä löytyy samaista merkkiä usein yltään, joten ollaan melkoinen jengi toisinaan raidoissamme. Tätä verkkasettiä löytyi pienille myös toisessa värissä, ja kokoja oli ainakin välillä 62-98cm "lapset" gategoriassa. Olimme erittäin tyytyväisiä tuotteeseen ja saimme sen vieläpä nopeasti toimitettunakin.  Aikuisille toki on hieman enemmän vaatetusta tarjolla. Mutta täytyy kehua, että erityisesti kenkiä on tarjolla koko porukalle aivan huikea valikoima. Veikkaan, että jokaiseen makuun ja tyyliin sopivat jalkineet kyllä löytyvät.
Itselleni valikoitui ihanan rento ja pitkä collaripaita, jossa mukavana lisänä on sivuilla taskut. Paita sopii syksyyn loistavasti, sillä on sisältä pehmoisen tuntuinen ja sen verran paksukin, ettei ihan heti tule kylmä. Olen muutenkin jo pitkään ollut hankkimassa valkoista collegepaitaa, joten tadaa, nytpä on!

Seuraavaksi varmaankin etsitään tuolta meidän koko jengille pipot ja ehkäpä tutkaillaan lisää myös sitä kenkävalikoimaa. Sen verran tyytyväisiä ollaan, että yhdestä paikkaa löytyy kaikkien tyyliin sopivaa vaatetusta. Myymälät löytyvät Suomessa Koskarin lisäksi myös Helsingistä, Espoosta, Vantaalta ja Oulusta. Mutta ei hätää, jos olet jostain muualta, koska on tosiaan myös se verkkokauppa olemassa.

Hankitteko te yleensä koko perheelle samasta paikasta vaatteenne, vai joudutteko poimimaan
niitä eri liikkeistä ja verkkokaupoista? Mätsäävätkö makunne yleensä yhteen?



* Yhteistyössä The Athlete's Foot

2 kommenttia:

  1. Collaripaitasi oli ihanan lämpimän näköinen. Meillä on lapset melkein aikuisia. Niinpä ostetaan vaatteet kukin tahollamme. Kivoja syyspäiviä sinulle.

    VastaaPoista
  2. Oi, tuo sinun paitasi näyttää kivalta! Tuollaiselle olisi tarvetta itselle. Me ei juurikaan verkkokaupoista tilailla. Itse olen sen verran pitkä, että vaatteet on paras sovittaa ennen ostamista. Sopiva koko kun voi olla jotain S ja L:n välillä. Lapsilla on jo aika tarkat näkemykset siitä, miten haluavat pukeutua. Ei hirveästi samistella koko perheellä. Pojat ovat keskenään kyllä aika samiksia. Tytötkin tavallaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa kovasti! :)