keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Palikkatestejä 2-vuotisneuvolassa

Viime viikolla kävimme 2-vuotiaamme kanssa neuvolassa. Olin etukäteen pohtibut, että mitähän mahtaa olla vuorossa. Neuvoloiden käytännöt eroavat kyllä paljon toisistaan. Jotkut 2-vuotiaat ovat kuulemna joutuneet jo piirtämäänkin juttuja! Meillä oli kuitenkin melko rento kerta kyseessä.
Lapsi sai leikkiä rauhassa jutustelun ajan, sitten olikin vuorossa ns. palikkatestejä. Hänen täytyi laittaa erimuotoiset palikat laatikkoon ja rakentaa muutamista palikoista torni. Molemmista tehtävistä hän selvisi oikein mallikkaasti, eikä meinannut malttaa lopettaa tornien rakentelua, hah. Toki hän on kotona nämä taidot omannut jo pidemmän aikaa, mutta silti neuvolassa aina vähän jännittää, että mahtaako tehtävistä tulla mitään. Viimeksi mittailuista ei oikein meinannut tulla mitään, mutta tällä kertaa sekin sujui ihan tuosta vaan! Neitimme kasvaa oikein hienosti omalla käyrällään. Merkattiin ylös myös hänen kova höpöttämisensä ja puheen hieno kehittyminen (ei tainnut olla hiljaa koko käynnin aikana..), sekä hänen touhukkuutensa.
Utelias lapsi, positiivisessa merkityksessä.

Mitään uutta ei siis oikeastaan ilmennyt, eikä tarvinnut piirrellä, taikka kuljetella palloja. Hyvin iisi ja rento neuvola. Seuraavaksi taas vuoden päästä. Vaikka neuvolakäynnit saattavat tuntua joskus hieman turhilta, on silti aina kivaa saada varmistus siihen, että kaikki on kuten pitääkin olla. Puheliaisuuden toki esimerkiksi tiesimme varsin hyvin itsekin. Yleensä ensimmäinen asia, jonka tutut ja tuntemattomat neidistämme huomaavat, on se, ettei suu pysy hirveästi kiinni. Suhteellisen pitkiä lauseitakin jo tulee toisinaan, vaikka seassa usein saattaakin olla vielä "höpönlöpöä". Hah, taitaa olla äitiinsä tullut..

Nyt voi jälleen rauhassa jatkaa syksyä eteenpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa kovasti! :)