torstai 17. elokuuta 2017

Ruokamessut 1-3.9, lippuja jaossa

Yksi loppukesän, tai alkusyksyn kivoimmista viikonlopuista on jälleen käsillä. Kauhajoen Ruokamessut tulevat jälleen 1-3.9 viikonloppuna. Paikkana on vanha tuttu Hämes-Havunen,
ja Kauhajoen keskustasta kulkee ilmainen messubussi tapahtumaan. Ruokamessujen juontajana
toimii Mia Halonen. Viime vuonna meillä oli Jassen kanssa todella mukavaa messuilla, ja uskon,
että niin tulee olemaan tälläkin kertaa! Ainakin herkkuja riittää enemmän, kuin tarpeeksi.
Myös lastenvaatteiden tarjonta kiinnostaa erityisesti, viime vuonna valikoima oli ainakin hyvä.

Tämän vuoden teema on "Elinvoimaa kotimaasta" ja perjantain ohjelmistossa on esimerkiksi grillausnäytös ja kalankäsittelynäytös. Lauantaina asiaa myös villiyrteistä ja sunnunaina lisäksi pikkusuolaisista. Lisäksi ohjelmistosa on toki runsaasti muutakin, puhumattakaan lukuisista
myyjistä ja näytteilleasettajista. Messuilla riittää maisteltavaa ja koettavaa kaikenikäsille!
Mikäli mielit myös messuille, osallistu arvontaan ja voit voittaa liput kahdelle hengelle messuille!

Osallistuminen on helppoa:

Jätä kommenttikenttään toimiva sähköpostiosoitteesi ja kerro kenen 
kanssa lähtisit messuile herkuttelemaan!

Arvonta päättyy 21.8.2017 klo 18.


Lisää Ruokamessuista voit lukea TÄÄLTÄ.

39 kommenttia:

  1. Miehen kanssa lähtisin. janinavuo@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Avopuolison ja tyttäreni kanssa. henrikniemela@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kaverin kanssa! n00ra_97@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Ystävän kanssa! saija.nurmela@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Joka vuotinen perinne miehen kanssa, mut nyt lähtis myös tytär mukaan <3! justiina.kielinen@outlook.com

    VastaaPoista
  6. Emännyyren kans lähtisin maistelemaa uusia makuelämyksiä ja jos vaikka matkaan tarttuisi jotain muutakin mukavaa

    VastaaPoista
  7. Vaimoni. iikka.einola@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Hyvän ystävän kans tietysti. Salla480@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ystäväni kanssa joka opiskelee restonomiksi! :) makelaemmi@gmail.com

    VastaaPoista
  10. mertilkka@suomi24.fi mieheni kanssa menisin herkuttelemaan

    VastaaPoista
  11. Ystävän kanssa :)
    jnnnae93@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mieheni kanssa :)
    tea.jarviniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  13. kaverin ja lasten kanssa! tanja.hanninen@outlook.com

    VastaaPoista
  14. Lasten kanssa �� hannakuu@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Äidin kanssa. akmhei (at) gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mieheni ja tyttäreni ❤️
    Miehen kanssa on ollut monesti puhe mennä mutta on aina jäänyt. Nyt jos voitettaisiin liput niin tulisi ainakin mentyä!
    Memmi_paras@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Tyttären kanssa menisin�� arja.kalakoski@gmail

    VastaaPoista
  18. Tyttären kans menisin
    seijayliheikkuri@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Veisin jonkun ystävistäni �� tanja.harju@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Äitini kanssa.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Mieheni pääsee mukaani.
    Aikku

    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Tyttäreni kanssa!

    Harmi68@live.com

    VastaaPoista
  23. Koko perheen kanssa.

    mirva.inkilainen@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Sijaisäitini kanssa lähtisin. Hän harvemmin pääsee käymään missään. sähköposti: nuotti_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Miehen kanssa. susanna. mantyla1423@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mieheni Pasi Ahtela kans lähtisin tonne
    leenaluk@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Pojan kanssa taas mentäisiin. �� salomaki.maria@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Pojan kanssa! ��
    auringonlapsi80@jippii.fi

    VastaaPoista
  29. Siskon ottaisin mukaani. annemari.seppanen@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Ystäväni Tiinan kanssa.
    tuija.polvi@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Perheen kanssa ois kiva tänne päästä �� ikinä kun ei olla oltu vaikka mieli on tehnyt.
    Miimiviu@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Pojan ottaisin mukaan:) siiri.mantyla@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Miehen kanssa
    kirsi.raittila@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Perheeni kanssa jennika.koivuniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Viime syksynä oltiin messuilla koko perheen voimin ja nytkin on tarkoitus mennä. Etenkin neiti 7v on jo pitkään kysellyt milloin mennään taas sinne missä saa maistella niitä kaikkia eri juttuja.. �� henna.varamaki@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Äidin kanssa :) piret.hiiesalu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. Äidin kanssa menisin 😍ooonasd@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa kovasti! :)