Kaksplus.fi

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Takapihan kevätsuunnitelmia

Odotan kuin kuuta nousevaa, että tulisi kunnolla kevät! Aloin jo hieman kaivelemaan lumien alta terassiamme, vaikka tiedänkin, että lisää lunta varmaan vielä tulee, ja paljon. Yhyy. Jo muutamat aamukahvit olen kuitenkin hurjan radikaalina sielä nauttinut. Ulkona kaikki maistuu kymmenen kertaa paremmalta.

Olemme asuneet täälä uudessa omassa kodissamme noin seitsemän kuukautta nyt. Muutimme kesäkuun lopussa ja emme sinä kesänä ehtineet tehdä mitään takapihalle vielä. Nyt sormeni syyhyävät päästä siihen käsiksi! Rakastan hiekkalaatikkoa, joka on upotettuna terassille. Voisin väittää, että jokainen äiti tarvitsisi sellaisen! Kesällä on ihan huippua, kun voi juoda kahvia ja/tai nauttia aamupalaa, kun lapsi leikkii turvallisesti aivan vieressä hiekkiksellä samalla. Niiiin kätevää! Siitä en siis tahdo luopua, vaikka se syökin hieman pinta-alaa pienestä takapihasta.

Tässä hieman listaa suunnitelmista, tai no haaveista ainakin;

- Lisää marjapensaita, vähintään yksi vadelmapuska. 16-45€.
- Valmiin hyllykön räjäytys purku ja tilalle pieni kasvihuone. 30-200€.
- Uusi terassikalusto, tai ainakin korkeampi pöytä ruokailuun. 100-500€.
- Uusi lastenkeinu. Joko kokonaan, tai keinuosien vaihtoa. 30-250€.
- Puutarhakiviä lisää. 24-30€.
- Lepotuoli/lepotuolit 99-200€.

Toki kaikkea ei varmasti pysty vielä tänä kesänä/keväänä hankkimaan, mutta aina on ihanaa hieman haaveilla. Tuo sää ulkona ei tällä hetkellä ihan hirveästi  inspiroi, mutta ehkä se tästä. Takapiha vain silti kyllä näyttää melkoisen masentavalta, vaikka kuinka haaveilisi. Pois kaikki lumi äkkiä!


Mutta eiköhän se kesäkin vielä saavu! Joko teillä on suunnitelmia kevään varalle?

- Jane

3 kommenttia:

  1. Ai vitsi,oon luullu että oon ainut höperö joka jo putsailee terassia:) eli kyllä,täälä odotellaan myös jo kovaa kevättä ja sitä että pääsee touhuamaan puutarhassa. Ihanalta kuulostaa nuo teidän suunnitelmat! Tässä linkki tuohon meidän viime kesän terassiin joka viimein saatiin valmiiksi: http://unelmienelamista.blogspot.fi/2016/05/viimeinkin-sisustetttuna.html?m=0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, et tosiaan ole yksin! On ihanaa jo haaveilla lämpöisistä kesäpäivistä. Tahtoisin jo kovasti istuttaa kukkiakin! :) Täytyypä käydä katsomassa postauksesi.

      Poista
  2. Ai vitsi,oon luullu että oon ainut höperö joka jo putsailee terassia:) eli kyllä,täälä odotellaan myös jo kovaa kevättä ja sitä että pääsee touhuamaan puutarhassa. Ihanalta kuulostaa nuo teidän suunnitelmat! Tässä linkki tuohon meidän viime kesän terassiin joka viimein saatiin valmiiksi: http://unelmienelamista.blogspot.fi/2016/05/viimeinkin-sisustetttuna.html?m=0

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa kovasti! :)