Kaksplus.fi

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Kun yrität lapsiperheessä heittää jotain pois

Meillä, tai oikeastaan minulla, on ollut muutaman viikon kestävä ongelma. Olen yrittänyt päästä kahdesta yksinkertaisesta asiasta eroon perheessämme. Asia on kuitenkin osoittautunut suorastaan surkuhupaisan vaikeaksi.

Ensimmäinen hävitettävä asia; tyhjä Dublojen pahvipakkaus

Päätin jokin aika sitten siirtää tytön Dublot läpinäkyvään kulhoon toistaiseksi. Hankintalistalla olisi niille jokin kiva ja silmää miellyttävä säilytyslaatikko/-purkki. Jotenkin tytön huoneeseen ei iskenyt tuo pahvipakkaus. Näppäränä äitinä laitoinkin laatikon hetkeksi odottamaan eteiseen, että veisin sen kierrätyslaatikkoon pihalle. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli tyttö hakenut laatikon eteisestä ja leikki sillä innoissaan. Siis tyhjällä pahvilaatikolla. Hän roudasi sitä ympäri kämppää ja availi ja sulki, availi ja sulki. Päätin siirtää pakkauksen roskiin viemistä toistaiseksi.

Kunnes jälleen eräänä päivänä se pisti silmääni lojumassa unohdettuna jossain nurkassa. Luultavasti vessan lattialla. (Löytyykö keltään muulta muuten vessastakin leluja? En tajua miten ne valtavaavat jokaisen neliön toisinaan todella salakavalasti). Päätin tällä kertaa laittaa Dublojen pakkauksen suoraan toisen, isomman pahvilaatikon sisälle. Muutenkin pahvia oli kertynyt jo sellainen kasa, että se olisi hyvä viedä nopeasti pois viemästä tilaa. Päätin kuitenkin juoda kupposen kahvia ensin. Ja kuten rakkaat lukijat voinette arvatakin, se pirulainen tuli pian vastaan uudestaan. Lapsi höpötteli pakkaus kädessään olkkarin lattialla. Mikä siinä on, että heti kun olet heittämässä jotain pois, sillä kyllä leikitään, kuin viimeistä päivää? Muuten se saa lojuarauhassa surkeana, yksin pimeässä vessassa. Aloin pohtia, onko pahvilaatikko elävä. Elävä pirulainen.

No, meillä on edelleen molemmat. On Dublolaatikko ja on se iso kasa kierrätettävä pahvia. Jos nyt edes siitä isommasta kasasta pääsisi eroon. Heti huomenna.

Toinen hävitettävä asia; toimimaton lelu

Jo useampi kuukausi sitten kävimme lelukaupassa ja bongasin innoissani -70% alennuksessa olevan hauskan näköisen lelun. Se näytti avattavalta kirjalta, jonka sisältä löytyisi monta opettavaa satua ja peliä, loruja ja muuta mukavaa. En voinut uskoa miten halvalla tuollainen huippulelu oikein lähtisi mukaamme ja marssin kassalle tyytyväisenä. Nohh. Kotona sitten huomasinkin, että kyseessä olikin oikeastaan pelkät lelukuoret. Sisälle olisi tarvinnut iPhonen, johon olisi sitten ladattu jokin sovellus. Puhelin olisi aseteltu kuoriin ja lapsi olisi sitten siitä saanut sitä selailla. Voitte arvata, onko meillä perheessä yhtäkään iPhonea. Jep, ei yhtäkään. En jaksanut lähteä palauttamaan lelua ja niimpä se unohtui riesaksemme.

Olen ollut viemässä sitä kirpputorille noin 100 kertaa. Kerran jopa roskiin. Tytöllä on, tai oli, tapana turhautuneena yrittää painella pahvista puhelimen kuvaa (joka löytyy kuorista) ja murista kovasti, kun mitään ei tapahtunut. Viimeksi sain lelun jo kirpparille menevään laatikkoon, mutta yhä uudelleen ja uudelleen tämäkin paholainen ilmestyi eteeni. Tapasin sen keittiössä, törmäsin siihen sohvalla. Jopa jälleen sielä vessassa. Taisi se kerran olla jopa sängyssämme. Mikäli unohdIN lelun hävittämisen, kukaan ei muistanut sen olemassa oloa. Sekin sai rauhassa piileskellä jossain lelukorin syövereissä. Mutta auta armias, kun meinasin yrittää siitä eroon! Välittömästi se sinnitteli pinnalle kodissamme yhä uudelleen ja uudelleen. Mikä hemmetti tässä nyt oikein mättää, pohdin tuskaisena.

Voin iloksenne kuitenkin ilmoittaa, että vihdoin sain sen nyt jatkamaan elämäänsä uuteen kotiin. Joku pahaa-aavistamaton, viaton ihminen osti sen kirpparilta hintaan 0,50€. Kummitelkoon rauhassa uudessa kodissaan. Mutta sanompahan vaan, että teitä on nyt varoitettu..

Muuten en kyllä tytön leluihin hirveästi koske, siis hävitys mielessä. Vanhoihin leluihin vaihdetaan meillä patterit, ja muutenkin niistä pyritään pitämään huolta. En myöskään yhtään vähättele eri lelujen tunnearvoja. Pieni palanen postikortista, reikäinen sukka ja uuden karhea nalle voivat kaikki olla ihan yhtä rakkaita lapsellemme. Ei sovi vähätellä! Mutta se Dublopakkaus..


Oletteko te huomanneet vastaavaa kodissanne? Tuleeko pois heitettävistä asioista välittömästi rakkaita, kun olette tehneet päätökseen luopua niistä?


- Jane

2 kommenttia:

  1. Niin tuttua... Kun olet jotain heittämässä pois paikalle säntää lapsi kirkuen, että juuri tuo paperinpala on hänen rakkain aarteensa! Vuosien myötä olen oppinut aika hyvin piilottamaan hävitettävät tavarat. Joskus kyllä roskiksen pohjaltakin joku onnistuu kaivamaan jonkun oman rakkaan tavaransa. Tuntuu, että rakkaus syttyy sillä hetkellä, kun jostain pitäisi luopua.

    VastaaPoista
  2. Jep tuttua. Lelukuvastojen hävitys onnistuu vain muiden lehtien sisään piilottamalla. Muuten joku käy ne vielä sieppaamassa kierrätettävien pinosta, vaikka olisit jo kengät jalassa menossa viemään niitä pois.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa kovasti! :)