Kaksplus.fi

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

10 faktaa








































Tällaisia ei olekaan hetkeen näkynyt, ja sielä on tasaisesti uusiakin
lukijoita, joten tässäpä tulee pieni tietoisku meikäläisestä.

1. Menen luokkaan "Abreu-kokoa". Tämä äiti on reippaasti alle 160cm.
Noin 152cm täynnä hölmöyksiä.

2. Nuorempana minulta pyydettiin usein yllä mainitun nimikirjoituksia.
Jopa äitiäni pysäyteltiin kaupassa, ja ihmiset ihmettelivät yhdennäköisyyttä.
Muitakin hassuja tapauksia riittää.. Nykyään samaa näköä ei niinkään ole.

3. Korkkani ovat kokoa 34, jotkut löytyy 35. Mutta useimmiten jalassani on
koko 34. Onneksi olen löytänyt suomestakin kauppoja, joista näitä herkkuja
löytyy!

4. Aloin 13-vuotiaana kasvissyöjäksi. Lopetin ammattikoulun lopulla, koska
hairahduin yön pikkutunneilla euron juustohamppariin. Sille tielle jäin. Yritän
kuitenkin säännöllisesti vähentää lihan syömistä.

5. Synnytyssalissa kemiani eivät kohdanneet yhtään ensimmäisen kätilön kanssa.
Vieläkin vähän ärsyttää. Onneksi toinen kätilö oli aivan paras! Kuin kaveri.

6. Minulla on isoveli ja isosisko. Isosisko on ollut pilvien päällä nyt jo muutaman
vuoden.

7. Miehessä musiikkimaku on aina ollut todella tärkeää. Kädessäni oleva "Wu-tang"
logo on tärkeä osa itseäni. Mikäli joku mies ei ymmärtäisi tätä, hän ei olisi minua
varten. Onneksi olen osannut valita hyvin.

8. Olen kova höpöttämään. Puhuminen myös rentouttaa minua. Tästä syystä autokoulun
opettajakin aikoinaan valitsi minulle inssiin tyypin, joka oli itsekin kunnon hölösuu!
Lähipiiri ei aina tykkää, kun en osaa olla hiljaa..

9. Olen muuttanut yli kymmenen kertaa. Paikoillaan pysyminen on ollut hankalaa,
muuttaminen on kivaa! Tai oli, nyt tuntuu, että tavaraa on tolkuttomasti. Ihan heti en
jaksaisi muuttaa. Onneksi meillä on nyt oma koti.

10. Pöytälaatikossani on lukuisia keskeneräisiä "kirjoja". Ehkä joskus saan aikaiseksi
kirjoittaa ne loppuun ja julkikin. Heh.


Ps. Maanantaina tulee juttua ripsistä, pysy skarppina! :)


- Jane


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa kovasti! :)