Kaksplus.fi

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kotiäiti, yritä nauttia

Kun heräät huonon yön jälkeen silmät ristissä valmistamaan puuroa, saatat ajatella,
että hitto miten kiva olisikaan olla jo töissä.

Kun kiellät taaperoa tekemästä pahuuksia miljoonatta kertaa tunnin sisällä, saatat ajatella,
että illalla soitat kyllä pomolle/avaan työkkärin sivut/marssin kadulle huutamaan, että; "päästäkää mut jukolauta töihin täältä". Kuvittelet jo miten roikut ohi kävelevien ihmisten lahkeissa, hokien; "palkkaa mut, palkkaa mut.. save meeeeee!"

Mutta sitten koittaakin hyvin nukuttu yö. Olet tajunnut itsekin mennä ajoissa nukkumaan illalla,
ja heräätte lapsen kanssa vasta yhdeksän jälkeen. Ilman herätyskelloa. Tai no, kahdeksalta soi kyllä herätys perhekahvilaan, mutta päätit skipata sen. Koska sä voit.

Aamuina jolloin tulet menemään taas töihin, ei herätyskelloja ja menoja paljon skippailla. Työaamut vasta stressaavia varmasti tulevatkin olemaan. Pitää ehtiä laittamaan itsensä, lapsi ja mielellään molempien tulisi syödäkin jotain. Herätä täytyy, ja mielellään ilman torkuttamisia.

Kun palaat töihin, pulkkareissuistakin tulee luksusta ja laatuaikaa. Ei vain arkipäivää.
Vaikka kotona saattaakin olla välillä tylsää, tai hermoja raastavaa, täytyisi tästä yrittää osata nauttia. Milloin seuraavan kerran voit nauttia lapsesi seurasta yhtä paljon? Nähdä välittömästi, kun hän oivaltaa uusia asioita. Tuo hymy, nauru ja hassuttelu. Toki itkuakin päiviin kuuluu paljonkin toisinaan, mutta milloin ehdit olemaan yhtä nopeasti lohduttamassa? Vaikka totuushan on se,  että ihminen kaipaa sitä, mitä hänellä ei ole. Varmasti kun palaan aikanaan töihin kunnolla, muistelen kaiholla näitä päiviä.

Aikakin kultaa varmasti muistot. Päiviini kuulu lukemattomia likaisia sukkia, ruuan valmistamista, imurointia (taaperon "avustuksella"), tiskejä ja lisää tiskejä. Ja ennen kaikkea; jäähtyneitä kahveja mukeissa ympäri asuntoa. Hätäponnareita. Tahraisia paitoja.

Välillä joudun kuitenkin muistuttamaan itseäni tästä etuoikeudesta, ja etenkin siitä, että tästä olisi lupa myös NAUTTIA. Morkkiksen likaisista pyykeistä voisi välillä unohtaa, laittaa hyllyn perälle, tai suoraan roskikseen. Kun lapsi nukkuu päiväunia, on ihan sallittua laittaa lempisarja pyörimään, juoda se kahvi kuumana ja kääriytyä vilttiin. Ellei siis väsytä ihan armottomasti. Silloin on ihan sallittua möyriä lapsen viereen peiton alle ja ottaa itsekin torkut. Kyllä ne pyykit ehtii. Ja jos ei ehdi, kuljetaan pari päivää eripari sukissa. Ketä oikeasti kiinnostaa?

Tukka putkella suorittamisen sijaan olisi kiva osata ottaa lungisti. Kerhoissa on kiva käydä,
mutta kun pakko ei ole, ei siitä tulisi stressata. Käydään sielä kun ehditään, tai kun siltä tuntuu.

Kun synnytyksestä oli vain muutama päivä, heräsin kiireellä klo 6, ennen vauvan heräämistä,
että ehtisin varmasti tyhjentää tiskikoneen ja käymään suihkussa. Muutaman päivän jälkeen
kävin myös vaunulenkillä ja kaupassa, ja se kyllä kostautuikin; kolotti ja jomotti. Ylisuoritin.
Luulin, että nyt täytyy olla superäiti. Näin ne äidit tekee. Jaksaa, jaksaa. Oikeasti olisi pitänyt nukkua niin pitkään kuin vain mahdollista, ja VAATIA kahvia vuoteeseen. Nauttia vauvasta ja löhöillä, levätä ja palautua. Jälkikäteen harmittaa vietävästi.

Mutta nyt aion yrittää nauttia edes näistä kotiäiti-päivistä, sillä tiedän, että tulen aikanaan
kaipaamaan näitä suuresti. Ihan kuin haikeana ajattelen jo noita tyttäremme ensimmäisiä
päiviä. Niin kliseistä kuin se onkin, niin NAUTI vauvastasi ja LEPÄÄ niin paljon kuin mahdollista.
Minäkin nautin, mutta kiirehdin liikaa. Ehkä kävin toki kierroksilla myös, koska hormonit.
Mutta kuitenkin.

Nyt olen viimein antanut itselleni luvan ottaa itsekin päikkärit ilman syyllisyyttä.
Kun äiti ei ole väsynyt, hommat hoituu paljon mukavammin.


Ps. Autuaasti kirjoittaessani tätä, koti oli suhteellisen siisti. Tiskit tiskattuna, ruoka eiliseltä
valmiina ja pyykit siististi kuivumassa. Lapsi ja mies nukkuivat tyytyväisinä ja minä join
mukillista höyryävää glögiä viltin alla. Teksti olisi voinut olla toinen, jos näin ei olisi ollut?

Tsemppiä arkeen, kotiäidit!



- Jane

maanantai 28. marraskuuta 2016

Pikakampauksia ja mielitekoja, Kaksplussan verkostolaisten pikkujoulut

 Viime lauantaina koitti jo pitkään odotettu ilta, Kaksplussan blogiverkostolaisten pikkujoulut!

 Olimme Liinan kanssa työstäneet pitkään näitä kekkereitä, ja vihdoin ne koittivat.
 Tapahtumapaikkana meillä oli Tampereen Torni Hotelli, ja saimme sieltä käyttöömme upean
 Visio Klubin, joka sijaitsee kerroksessa 17. Näköalat olivat siispä oikeinkin mainiot!

















Ohjelmassa meillä oli muutamille bloggareille mm. pikakampauksia. Kampauksia meille tuli tekemään Parturi-Kampaamo Divan keskustan liikkeestä ihana Ella! Olimme hieman myöhässä aikataulustamme, mutta onneksi hän ehti loihtia näppärästi bloggaajien tukat kuntoon.

Mikäli mielit  myös laittamaan omat hiuksesi ojennukseen Pirkanmaalla, voinemme suositella lämpimästi tätä kampaamoa. Kampaukset syntyivät uskomattoman nopeasti, ja tarkasti.
Keskustan liike löytyy Tampereella kätevästi asematunnelista, joten matkailijakin voi pysähtyä kampaukselle.


Onnekkaat verkostobloggarit uusissa kampauksissaan; Hanna, Klara ja Cecilia. Löytyykö näistä omaa suosikkikampaustasi? Letit olivat ainakin kovassa suosiossa tämän illan aikana.




















Kahvitauolla vaihdettiin kuulumisia ja pohdittiin bloggareiden haasteita, joskus hieman  ristiriitaisiakin tunteita. Voinko kirjoittaa aiheesta, joka tulee kirvoittamaan lukijoiden mieltä?

Kahvien nauttimisen jälkeen vuorossa oli Putiikki Pietamo. Kahden naisen yritys on perustettu 2016
ja valikoimissa oli vaikka mitä ihanaa. Alkoi tehdä mieli yhtä, jos toistakin tuotetta. Eniten mieleeni jäivät kuitenkin eräät nuolilegginsit. Kyseiset leggarit olivat menneet messuillakin kuin kuumille kiville. Ehkäpä täytyy lähettää hentoinen, pieni pyyntö joulupukille?






















Pikkujoulujen järjestelyissä meillä oli mukana uskomattoman monta hienoa yritystä. Ei siis ihme, että bloggareille koitti suorastaan jouluaatto, kun goodie bagit jaettiin. Sisältöihin tulette varmasti vielä törmäämään instagramissa ja blogeissamme. Pysykää siis kuulolla!


Mahtavinta pikkujouluissa oli kuitenkin toisten verkostobloggareiden tapaaminen. Tämä oli ensimmäinen tapaaminen, jonne ehdin itsekin mukaan. Loistavaa, että löytyy tällaisia kanssasisaria.
Niin upeita naisia, että huh. Valitettavasti kaikki bloggaajat eivät päässeet paikalle, mutta meidän verkostolaisten blogeja löydätte kuitenkin TÄÄLTÄ.

Kiitos myös vielä teille naisille suloisesta kukkakimpusta! Kimppu koristaa nyt perheemme ruokapöytää ja toi hymyn huulille tänäkin aamuna, kun silmät ristissä alkoi valmistaa puuroa tyttärelle..

Arki on taas koittanut.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Diy, hammastahnamaalausta!

Tip-tap.. Joulu on jo ihan ovella! En liene ainoa jouluhullu, siitä hyvänä todisteena
lienee esimerkiksi facebookin "sydämeeni joulun teen" - ryhmäkin. Ryhmässä muutkin
jouludiggarit jakavat fiiliksiään, askartelujaan ym.

Sieltä ryhmästä nappasinkin tämänkin idean, hammastahnamaalausta! Ideahan ei sinänsä ole uusi, mutta varmasti yhdellä, jos toisellakin saattanut tämä simppeli hauskuun jäädä hieman unholaan.
Monet vanhemmat varmasti pohtivat, mitä voisi lapsensa kanssa askarrella tai puuhailla joulua odotellessa. Voinen lämpimästä suositella tätä. Et tarvitse kuin valkoista hammastahnaa ja jotain,   
millä sitä levitellä. Paras väline saattaisi olla jokin kovahko, pieni sivellin.

Itse kuitenkin tunnettuna hätäpöksynä kaivelin kaapista (Kun oltiin ensin varta vasten ajettu kauppaan hakemaan valkoista hammastahnaa. meillä oli vain sinistä!) hammastikkuja, drinkkitikun, 
muovipillin ja vanulappuja. Melko, öh, persoonallisia työvälineiä, voisin väittää.













































Parastahan koko hommassa on se, että maalaukset voi pestä pois! Minäkin tosiaan kun satun
olemaan hätäilijä (hetikaikkimullenyt), enkä malttanut etsiä kunnon työvälineitä  ennen kokeilua,
voin huoletta pyyhiä tahnat pois ja kokeilla uudelleen! Hienointa jälkeä varmasti saisi, kun tulostaisi esimerkiksi peuran tai poron kuvia, ja tekisi niistä sapluunoita.

Tällainen vapaalla kädellä -tyyli ei ehkä ole kovinkaan nättiä, mutta hei, Jasse kuitenkin heti
tunnisti, että maalaamani otus oli PORO! Hurraaa! Vaikka olinkin kovin liikuttunut asiasta,
ajattelin silti pestä tuon kuvan pois ja suunnitella rauhassa hieman tyylikkäämmän lopputuloksen ikkunaan jouluksi.

Olen myös kuullut, että jotkut maalailevat ikkunoihin myös piimällä. Piimä on helpompi pestä ikkunoista pois, mutta saattaa märkänä hetken haiskahtaa. Kuivuttua ongelman pitäisi kuitenkin poistua. Voisin veikata, että piimällä voisi saada hieman tarkempaa maalausjälkeäkin aikaan.

 Joko te olette kokeilleet tehdä maalauksia ikkunoihinne?

Ps. Tänään tapahtui jotain tosi rajua; meillä on naapurustossa ensimmäisinä jouluvalot ulkona!
Aika pahiksia tässä siis ollaan, rok rok!


- Jane


Saatte suudella morsianta

Melko inhottava klikkiotsikko, vai mitä? 

Pahoitteluni, mutta se kuitenkin liittyy oleellisesti seuraavaan osioon tässä 
"kuvaajamamma avautuu" - postaus-sarjassa.
 
Tällaista klikkiotsikointia muuten harjoittaa nykypäivänä harmillisen moni, jos et ole aikaisemmin  moiseen törmännyt, niin tuossapa oli sinullekin esimerkki. Tuon vuoksi monet ovatkin alkaneet harjoittaa #klikinsäästämistä muun muassa facebookin uutistarjonnassa. 

Mutta, se itse aihe, ettei tämäkin mene täysin klikkihommeleiksi. Tällä kertaa vuorossa ovat hääkuvaukset, mikä niissä vetoaa ja mikä saa valokuvaajan laittamaan yhä uudelleen itsensä yksiin maailman stressaavimmista kuvaustilanteista. Meillä äideillä kun ei olekaan sitä stressiä ennestäänkin aivan tarpeeksi..

Häät koskettavat aina. Vielä kun ollaan tätä naissukupuolta, niin nenäliinojen tukkuhamstraus on kuvauskeikoille lähdettäessä tarpeen. Joka hemmetin kerta se saa mielen aina hieman herkäksi, kun hääpari lausuu ne maagiset sanat toisilleen. Yritä siinä sitten samalla tähdätä linssiä pariskuntaan.

Mielestäni on suuri kunnia saada olla kuvaajana osana hääparin päivää. Se päivä on kuitenkin hyvin tärkeä ja varmasti tullaan aina muistamaan. Ja kuvat ovat siinä asiassa hyvin merkittäviä ja tärkeitä. Hääkuvia tullaan katselemaan vielä vuosikymmentenkin takaa ja niitä esitellään myös tuleville
sukupolville kahvikupposten äärellä villasukkaa kutoen. Okei, meni ehkä hieman romantisoinniksi, mutta tämä aihe nyt vain aiheuttaa tämmöistä. Sniisk.

Sitä voisi ajatella, että häät menevät aina saman kaavan mukaan; ensin kirkossa höpöttelyt, sitten tervetulomaljat, hääkakku, häätanssi, ja kimpunheittoa. Mutta uskallan kuitenkin väittää, että
jokaiset häät ovat ainutlaatuiset ja erilaiset. Hääparit eroavat valtavasti toisistaan! Toisille on tärkeää saada hyvä kuva hääkakusta, toisille tärkeää on ikuistaa koko suku. Toisten juhlissa tunnelma on herkkä ja seesteinen, toisten juhlissa riemuitaan ja tanssitaan tauotta. Jokaiset häät ovat kauniit.



Hauskimpia hetkiä häissä ovat usein mielestäni yllätysohjelmat ja hyvänä kakkosena tulee bestmanien ja kaasojen kuvaus hääparin kanssa. Usein bestmanit ja kaasot ovat valmiita pieneen hassutteluunkin, ja tällöin syntyy ikimuistoisia kuvia. Toki on aina hyvä ottaa varalle muutama
sellainenkin kuva, jonka voi antaa mummun kirjahyllyyn koreilemaan. Ilman niitä irvistelyjä, kielten näyttämisiä ja pieniä sirkustemppuja.

Haastavaa häiden kuvaamisessa on ehdottomasti ajoitus. Sitä täytyy olla tarkkana kuin porkkana (mielenkiintoinen sanonta muuten?) ja tarkkailla kameran läpi menoa tauotta. Räps sielä ja räps täälä, meno on kuin paparazzeilla konsanaan. Silloin onkin välillä haastavaa noudattaa etikettiä, että kuvaajan olisi hyvä olla huomaamaton ja silti kaikkialla. Toisinaan teleportillekin olisi käyttöä..


Usein kuvaajalle tarjotaan myös mahdollisuutta ruokailla häissä, ja mikäs sen mukavempaa! Niin paljon herkkuja ympärillä, että aivan häikäisee (ja voi sitä kuolan määrää..). Mutta valitettavasti
kuvaajana sitä harvoin ehtii maistelemaan näitä upeita luomuksia. Usein kahvikupposella mennään aamusta iltaan, sillä hääkuvaukset ovat niin hektisiä.

Aina kun meinaat ottaa hörpyn ihanasti suussa sulavasta, ja juuri oikein paahdetusta kahvista, niin jossain alkaa tapahtua. Ja silloin ei auta kuin olla kärppänä paikalla ja hoitaa valotuksen säädöt näppärästi kohdilleen.

Nämä on näitä ihania ammatinvalinta kysymyksiä.

Eniten pidän papeista, jotka ottavat myös hääkuvaajan huomioon kirkossa. Usein tilanteet viilettävät kirkossa hieman turhankin nopeasti ohi, ja saa olla vikkelä kuin kettu (lupaan lopettaa eläinvertaukset lähiaikoina), että ehtii tallentamaan jokaisen tärkeän hetken alttarilla. Viime häissä hymyn sai huulilleni pappi, joka hääparin suudeltua totesi, että:

 "Ja eiköhän oteta vielä toinenkin kierros!"

Ja täten muistoksi syntyi valtavasti hyviä kuvia. En ole vielä kokonaan palannut työelämään, mutta viime kesänäkin oli jo aivan pakko päästä ikuistamaan muutamat ihastuttavat häät. Joku niissä vaan vetoaa yhä uudelleen ja uudelleen.


Loppuun vielä pieni vinkki teille, jotka etsitte hääkuvaajaa. Valitkaa juuri teille sopiva kuvaaja.
Miettikää, saako hän tallennettua juuri teidän näköisiänne kuvia. Synkkaako teillä kemiat yhteen?
Tarkastelkaa myös kuvaajan aikaisemmin ottamia kuvia, onko niissä sellaista vivahdetta tai tyyliä,
jota juuri TE etsitte. Koska se, mikä sopii toisille, ei aina sovi silti kaikille. Hääkuvat ovat hyvin tärkeitä muistoja, ja niihin kannattaa panostaa.



- Jane

tiistai 15. marraskuuta 2016

Mikä lapsikuvauksissa kiehtoo?

Niin, mikä niissä kuvauksissa sitten kiehtoo?

Ehkä voin hieman raottaa kuvaajamammana hieman tällaista sielunmaisemaa muutaman
postauksen verran. Aina toisinaan minulta kysellään, miksi kuvaan tai miten päädyin kameran
taakse, joten täältä tulee. Ottakaa, tai jättäkää.

Mutta mikä sitten saa ihmisen ikuistamaan kerta toisensa jälkeen puuttuvia hampaita ja tahmaisia tassuja?

Ehdottomasti niiden haasteellisuus, ja samaan hengenvetoon mainittakoon myös niiden palkitsevaisuus. Se hetki, kun olet 45 minuutin kuvausajasta kuluttanut jo 40 minuuttia kuvaten itkevää taaperoa, ja yht'äkkiä hänen mielialansa muuttuu. Viimein lapsi palkitsee kärsivällisyytesi ja hymyilee kuin Naantalin aurinko. Silloin ne jäljellä olevat 5 minuuttia ovat kaiken vaivan arvoisia. Pari hampaatonta hymyä, ja olet totaalisen myyty. Olisit valmis vaikka adoptoimaan tuon harvatukkaisen otuksen silmääkään räpäyttämättä! Mutta onneksi melko harvoin vanhemmat edes tuollaista toki ehdottelevat.
Ei taitaisi kaikki Matit ja Maijat meidän kotiimme.. Ehkä siivouskomeroon muutama?


No, tietysti on myös aivan käsittämättömän helppojakin tapauksia.

Nykypäivän yhteiskunnassa lapset ovat tottuneita poseeraajia jo alta kuuden kuukauden ikäisinä.
Äidit ja isät tallentavat murusensa liikkeitä kuin Bigbrother-talossa konsanaan, mitä toki pidän
ihan hyvänäkin juttuna. Tyttäreni on paljon parempi posettaja, kuin meikäläinen. Itselläni kameran edessä möllöttämisen opetteluun on mennyt nimittäin paljon enemmän aikaa. Enkä kyllä kieltämättä hallitse sitä oikein vieläkään. Päivästä riippuen sitä joko kiusaantuu, ärsyyntyy tai turhautuu, kun joku päättää ikuistaa tämän lärvin. Käsi nousee kasvojen eteen 150:n kilometrin tuntivauhdilla, mikäli en ole sillä tuulella. Aikamoista toimintaa valokuvaajalta, joka houkuttelee päivät pitkät ihmisiä paljastamaan omat hammashymynsä.. Mutta sellaista se nyt vaan välillä on.

Olen ilokseni huomannut, miten hieman vanhempiakin lapsia kiinnostaa kovasti kameran
toiminta. Voi sitä riemua, kun saa katsoa miltä juuri otettu kuva näyttää: "Näytä hei millanen tuli, tuliks siitä ihan hassu". Tai vielä hurjempaa, jos saa jopa koettaa painaa laukaisinta, ai että! Kameralle on myös mukava koittaa murista, mutta sille voi myös leperrellä nätisti tai jopa suukottaa kuolavanan kera. Täytyisi ehkä välillä itsekin leperrellä enemmän kameroilleni, ehkä niissä kestäisi silloin akkukin hieman pidempään? Kenpä tietää.



Lasten kanssa kuvauksissa voi myös sattua ihan mitä tahansa. Moniko 45-vuotias Jarmo
esimerkiksi saisi kesken kuvausten päähänsä, että: "Iskempäs muuten nyt tämän kokonaisen vesimelonin tähän lattiaan ihan mäsäksi", ja sen jälkeen päättäisi vielä mennä hieman kieriskelemään tuohon juuri syntyneeseen hassun näköiseen mössöön? No, erään 2-vuotiaan neitokaisen mielestä se oli oikeinkin näppärä idea. Onneksi taustakangas oli kuitenkin pestävää materiaalia ja saimmepahan jälleen pidennettyä ikäämme, kun hekottelimme neidon tempaukselle. Ja minä opin ainakin pitämään ruokakuvausten materiaalit erillään lapsikuvauksista.

Parhaimpia hetkiä ovat kuitenkin ne, kun lapsilta saa suoraa palautetta. Olin eräänä päivänä kuvaamassa puistossa perhettä ja ensimmäiset testikuvat otettuamme pikkupoika tokaisi hymy korvissa isälleen: "Iskä hei, täähän on kuule tosi kivaa!" 

Eräissä häissä taasen yksi pikkutyttö huusi kovaan ääneen, että hänestäkin tulee isona kyllä
aivan varppina valokuvaaja: "Toi näyttää niin kivalta, toi täti vaan saa käskyttää meitä".
Jep, that's me.

On ne lapset vaan aika ihania. Mutta sitä en ymmärrä oikein vieläkään, että miksi toisten ihmisten lapsia on paljon helpompi kuvata, kuin omaansa? Ehkä se on se kärsivällisyys..



- Jane

lauantai 12. marraskuuta 2016

Iik, mitä päälle pikkujouluihin? + ARVONTA

On jälleen tullut pikkujoulukauden aika. Tuo niin paljon tunteita herättävä kausi,
jolloin nainen, jos toinenkin itkee vaatekaappinsa sisällön syövereissä:

"Mulla ei oo mitään vaatteita!"


Itselläni on tiedossa ainakin parit pikkujoulut. Ensimmäiset niistä ovat ihanien Kaksplussan blogiverkostolaisten kanssa, jotka minä ja Liina järjestämme Tampereen Torni hotellissa. Meillä ei varsinaisesti ole mitään tiukkaa pukukoodia, mutta silti olisi mukavaa, mikäli pääsisi vaatteiden siivittämänäkin hieman juhlatunnelmaan. Ohjelma kuitenkin sijoittuu päiväsaikaan, joten asun tulisi olla ehkäpä myös kuitenkin sopivan hillitty. Aloitusaika on jo klo 14, joten niihin aikoihin ei ihan vielä tee mieli pomppia pitkin katuja esimerkiksi missään hurjassa kissanaisen asussa. 

Tässä apuun riensi Hersecret, jolta sain apua vaateongelmaani. Jes!
Mikäli itsekin vaatekriiseilet ruudun takana, niin Hersecretillä on todella nopea toimitus, joten pikkujoulujesi vaatetus voi olla vielä pelastettu, eikun shoppaamaan. Verkkokaupasta löytyy nuorille, ja nuorekkaille naisille vaatetusta laidasta laitaan. Etenkin juuri pikkujouluihin voisin suositella valikoimaa, mekkojakin on runsaasti. Pikkujoulujen vaate-ehdotelmiin pääsetkin kätevästi suoraan TÄSTÄ.

Valkoinen, epäsymmetrinen paita mustalla vyöllä on mukavan hillitty. Sifonkinen materiaali tuo kuitenkin tarpeeksi vivahdetta, että vaikutelma ei ole liian arkinen. Kaveriksi vielä tekonahkaiset legginsit ja korot jalkaan, niin ehkä tästä vielä ihan hyvä paketti tulee. Ilman korkoja en kyllä voisi kuvitella lähteväni. Tällaisen "Abreu-pituuteni" kanssa olen ilman korkoja juhlissa, kuin kala kuivalla maalla. Hieman silti pohdin, mahtaako asu olla liian tavallinen ks. juhliin. Kyseessä on kuitenkin bloggaajat! Mutta toistaiseksi näillä nyt silti mennään.




Luonnollisesti jonnekin täytyy myös mahduttaa puhelin ja muut pikkusälät, joten mikäs olisikaan parempi tarkoitukseen, kuin kimalteleva pikkulaukku, jossa kultainen vetoketju. Omistan aivan hävettävän vähän pikkulaukkuja, ja no, laukkuja ylipäätään, joten ihanaa nyt omistaa yksi hieman juhlavampikin. Jokainen äiti kun varmasti tietää, miten hankalaa on satsata itseensä lapsensa sijaan, niin hienoa, että välillä saa jotain uutta myös itselleen.








Sitten vielä siihen ARVONTAAN.

Sain kunnian arpoa yhdelle onnekkaalle Hersecretin ihanat Zip-legginsit vaikkapa juuri pikkujouluihin! Miksei myöskin joululahjaksi ystävälle, vaimolle, äidille..


" Mustat wetlook leggingsit, joissa polvien kohdalla kolmet avattavat vetoketjut. Vetoketjuja 
voi pitää joko kiinni tai auki, jolloin alta näkyy musta verkkokangas. Koko on One Size, vastaa parhaiten kokoja S-M. Materiaali tekonahka "

Osallistumisohjeet:

Saat yhden (1) arvan, kun tykkäät facebook-sivuistamme.
Facebook-sivuillemme pääset TÄSTÄ.

Saat kaksi (2) arpaa, kun tykkäät facebook-sivuistamme & alat seurata meitä instagramissa.
Instagramissa löydät meidät nimellä @yhtakuinkolme

Saat (3) arpaa, kun edellisten lisäksi liityt bloggerissa lukijaksemme.

Muista kommentoida tähän postaukseen, monellako arvalla osallistut. 
Jätä myös sähköpostiosoitteesi, että tavoitamme onnellisen voittajan! 

Koska pikkujoulukausi alkaa jo käydä kuumana, arvonta suoritetaan 20.11.2016


- Jane


lauantai 5. marraskuuta 2016

Mitä yhteistä on huulipunalla ja parittomalla villasukalla?

..No äidin käsilaukku!

Tehtävänimikkeenä Laura -blogin pitäjä haastoi meidät muutkin paljastamaan käsilaukkujemme
salaisuudet. Päätin olla rohkea, ja nyt esitellä upean, öh mielenkiintoisen sisällön teillekin. Esittelemäni
laukku toimittaa myös toisinaan hoitolaukun virkaa, koska sellaista en erikseen omista. Ei siis ihme,
jos sisällöstäkin sen huomaa.

 Kuten haastajankin oma, on minunkin laukkuni suhteellisen edullisesta päästä. En ikinä uskaltaisi käyttää
tuhansien arvoista käsilaukkua. Tutut varmasti ymmärtävät tämän oikein hyvin, Jasse ainakin. Ei tarvitse
kuin kerran kurkata laukkuuni ja no.. Mielipide lienee valmis; sekametelisoppa! Silti vakuutan aina, miten helppoa sieltä on löytää kaikki tarvittava. Mutta auta armias, kun jonkun toisen pitäisi etsiä sieltä jotain.

 Mitäs sieltä laukun sisältä sitten tarkemmin oikein mahtaa löytyäkään? Vaikka kuva näyttääkin suorastaan
halloween-kamalta, niin yllätyin positiivisesti. Tilanne on usein vieläkin epätoivoisempi, nyt kuittejakin oli
vain yksi! Hurraa! Kyseinen kuitti oli vieläpä takuukuitti. Yleensä niitä ei löydä silloin, kun tavara menee rikki. Onneksi nykyään aika monet tiedot löytyvät valmiiksi kauppojen tiedostoista, koska toisinaan käsilaukkuni kyllä syö lounaaksi erilaisia tärkeitä papereita.

Laukusta löytyy yleensä aina luomu smoothieita tytölle ja muutama vaippa. Nuo smoothiet ovat meillä ihan vakikamaa. Luulen, että kauppamme oikeastaan selviää jopa pelkästään sillä, että me käydään jatkuvasti ostamassa hyllyt tyhjiksi smoothieista. Ei liene yhtään kauppareissua ilman, että ostettaisiin noita. Ne ovat pelastaneet niin monta nälkäkiukkua, että kaikkia kunnia niille ja niiden keksijälle, aamen. Äidinkin nälkäkiukkuun on toki varauduttu,mm. muutamalla kahvikarkilla. Tosi ravitsevaa ja terveellistä.

Brion soittimen kapula laukusta taasen löytyy siksi, että yleensä tyttö kulkee se suussaan ympäri kämppää
ja nappaan sen sitten suusta nopeasti jonnekin turvaan, kuten nyt vaikkapa käsilaukkuuni. Ihan loogista, vai mitä? Okei, välillä se on laukussa myös siksi, että äidin päähän vähän koskee se soittaminen. Siitä pääseekin sitten kätevästi noihin särkylääkkeisiin..

Veikkaan myös, että lähes jokaisen äidin käsilaukusta saattaa löytyä pariton sukka. Sehän ei sinänsä ole mikään ihme, sillä jokainen varmasti tuntee sen saman pesukoneen, joka mussuttaa mielellään erilaisia sukkia päivällisekseen. No, täytyyhän taloudessa jokaisen saada mahansa täyteen? Eikös se ole äitien tehtävä.

























Laukusta löytyy myös puolison plussakortti, koska omaa rinnakkaiskorttia ei vain saa aikaiseksi tilata.
Onhan se nyt siis tosi rankkaa.. Laukusta löytyi myös Lindexin kanttiskortti, joka kyllä ikinä ei ole mukana silloin, kuin pitäisi. Mikähän siinäkin oikein on? Muistona villeistä ajoista löytyy pohjalta myös  
stand up -klubin kanttiskortti, ihan kuin olisi joskus vielä aikaa käydäkin sielä? Hmm.

Ehkä tämä oli ihan hyvä muistutus siitä, että voisi järkätä jotain omaakin vapaa-aikaa välillä ja vaihtaa
vaipat peräti yhteen huurteiseen? Terveisin pahismutsi. Okei okei, tosi pahis. Nytkin kirjoittelen tätä hätänuttura päässä ja verkkarit jalassa, pöydällä typykälle päikkärimaito valmiina. Mutta saahan sitä
aina haaveilla?


Mitä sinun käsilaukustasi löytyy? Uskallatko paljastaa näin pyhäinpäivän kunniaksi?



- Jane