Kaksplus.fi

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Sano hyvästit luolamiehille, äidin pikapaasaus

Olen jo aikojen alusta ollut hyvin avoimesti turkiksia vastaan. En ole ikinä pystynyt
käsittämään, miksi nykyihminen laittaisi päälleen kuolleen eläimen?

Turkistarhausta on harjoitettu suomessa alle sadan vuoden ajan. Ymmärrän, että ennen ei ollut
niin paljon vaihtoehtoja, kuin nyt. Ymmärrän täten näitä ihmisiä, jotka ovat ennen eläneet ja
tällaista harjoittaneet. Mutta nyt, vuonna 2016, ihminen ei todellakaan tarvitse turkista pysyäkseen lämpöisenä. Toki, jos olisin luolamies, voisin kuvitella turkin pukemisen olevan jotenkin oikeutettua. Kaikella kunnioituksella, tahdon kuitenkin sanoa hyvästit noille luolamiehille.

Turkiksista valtaosa menee vain esimerkiksi takkien somisteisiin, Turkissomisteet eivät ole vain turkisteollisuuden ylijäämäpaloja, vaan somistetuotanto on turkisteollisuuden keskeinen osa-alue.
Pystymme varmasti elämään, mikäli takkimme hupussa ei ole aitoa turkista somisteena?
Mikäli tuo ulkonäöllisesti hurjasti silmää miellyttää, on vaihtoehtoja olemassa kyllä.

Kuva: Oikeutta eläimille


Toivon, että kun lapsemme varttuu aikuiseksi, hän ymmärtäisi myös nämä asiat. Toivon, että hänen sukupolvensa jo ymmärtää, mikä on oikein. Olemme kuitenkin jo hieman edistyneet, ja valtaosa ihmisistä on turkiksia vastaan. Vielä kuitenkin löytyy myös ihmisiä, jotka tahtovat tukea tarhausta, koska muuten nämä tarhaajat menettäisivät työpaikkansa.

Monesti, kun olen keskustellut asiasta ihmisen kanssa, joka puoltaa tarhausta, on hän inttänyt minulta, että mitä nämä "tuhannet" työttömät sitten tekisivät, kun menettäisivät työnsä. Tähän
voisi heittää Susanna Kosken: "Kun katsoo vain metsään, on sielä lukuisasti tekemätöntä työtä" -vitsin, mutta antaa sen jutun nyt toistaiseksi kuitenkin olla.

Yksi turkistarha työllistää keskimäärin 0,7 henkilöä. Turkistarhaus on myös noin puolelle tarhaajista siis pelkkä sivuelinkeino (lähd. Oikeutta eläimille). Työllistymiseen ei voi myöskään vedota, kun kyse on epäeettisestä elinkeinosta. Käytännössä turkistarhojen alasajo tapahtuisi siirtymäajalla,
eikä "kertarytinällä", joten osa ehtisi jäädä eläkkeelle ja osa kouluttautua uusille aloille.
Maailmassa on lukuisia työttömiä, miksi siis erikseen nostaa jalustalle vain epäeettisentyön harjoittajat?

Miksi tällainen pieni blogiäiti sitten paasaa turkiksista? Keskittyisin nyt hyvä ihminen vain siihen puuron keittoon. Mutta, kuten sanoin, olen jo aikojen alusta saakka ollut niitä vastaan. Tiedän kuitenkin, että on lukuisia ihmisiä, jotka tietämättäänkin tukevat alaa. Täytyy myöntää, että vaikka olenkin melko valveutunut ks. asian suhteen, en itsekään tiennyt, että myös Luhta käyttää tuotteissaan aitoja turkiksia. Itse Giorgio Armanikin on luopunut turkisten käytöstä, joten eiköhän toivota myös suomalaiselta merkiltä samaa? Voit käydä allekirjoittamassa Oikeutta eläimille sivustolla vetoomuksen, pääset sinne TÄSTÄ.

Toivon todella, että viimeistään uusi sukupolvi tuo aikanaan mukanaan pysyvän muutoksen.


- Jane




1 kommentti:

  1. Kävin allekirjoittamassa! Maailmassa on paljon muutakin pahaa, mutta se tehdään mitä voidaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa kovasti! :)