Kaksplus.fi

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Apinaevästä, mangolla

Meillä on nyt jo jonkin aikaa istuttu kivasti
syöttötuolissa, joten on ollut helpompaa ja
turvallisempaa aloittaa myös sormiruokailua.

Meillä siis syödään kyllä soseita, mutta sormiruokailu
on hyvä tapa antaa lapsen tutustua itse ruokaan ja opetella
muun muassa pinsettiotteita jne.


Viime viikolla testailtiin blogien klassikkokamaa, eli banaanilettuja.
Todella iisejä, sillä niihin tulee vain banaania ja kananmunaa.
On kivaa syödä sellaista, mitä koko porukka voi nauttia yhdessä.

Tänään tahdoin kuitenkin vihdoin kokeilla eräässä mammaryhmässä
pyörinyttä ohjetta, hieman muunneltua ohjetta apinaeväästä!

















Yleensä apinaevääseen tulee banaania, mutta tässä versiossa tilalle onkin mangoa. NAM.
Tämäkin on vähintäänkin yhtä helppo-ohje kuin banaaniletuissa.

Tarvitset vain: 

- 1 tosi kypsä mango
- 1,5-1,7 dl kaurahiutaleita (riippuen mangon koosta)
- 2 tl kookosöljyä
- muutama mustikka, jos haluaa piristystä

Muussaa mango hyvin ja sekoita kaikki keskenään, anna turvota hieman.
Muotoile ja laita uuniin 200'c asteeseen n. 15-20min ajaksi ja valmista on!





























Koostumukseltaan nämä ovat mukavan pehmeitä uunista tullessaankin, eli oikeinkin hyviä
sormiruokailuun. Meidän typykällä kun ei hampaita juuri ole, niin silti hän onnistui
mutustelemaan peräti heti kaksi kappaletta! Itsellenikin maistui oikein hyvin, varsinkin
kun kaveriksi otti kupposen kahvia. Omnom.





























Kuten kuvasta näkyy, meillä todellakin ihastuttiin näihin, hih.
Ei tosiaankaan ole tarvetta pienen mutustaa mitään sokeripullia vielä, kun on maailma
pullollaan niin paljon terveellisiäkin herkkuja! Tästäkin asiasta on toki montaakin
koulukuntaa ja saisi varmaan väännettyä kättä loputtomiin. Mutta oma, henkilökohtainen
mielipiteeni on se, että ainakin näin alkuun on kiva yrittää antaa terveet eväät elämään.

Katsotaan asioita uudestaan sitten, kun neiti osaa itse sokeriherkkuja pyytää.
Mitään sokerinatseja ei kuitenkaan aiota olla, mutta ainakaan alle 1-vuotiaan ruokavalioon
ei kyllä sokerit natsaa meillä. Myöhemmin sitten saattaakin jo olla ongelmia asian kanssa..

Oletteko te testailleet apinaevästä, taikka noita hitti-banaanilettuja?
Banaaniletut eivät niinkään olleet omaan makuuni, mutta nämä mangohommelit
kyllä veivät kielen mennessään. Ensi kerralla voisi koittaa ehkäpä päärynällä?





- Jane














8 kommenttia:

  1. Mä inhosin banaanilettuja, kunnes löysin sattumalta omaan makuuni oikeat mittasuhteet. Siitä alkoi meidän letturakkaustarina ja nyt niitä paistetaan kerran viikossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyis varmaan tosiaan testailla vielä erilaisilla mittasuhteilla!
      Jotenkin se kananmuna maistui makuuni hieman liikaa noissa.
      Toki jos tekisi itselleen vain, voisi heittää sekaan vaniljasokeria tms.
      hieman makuun tuomaan lisää vivahteita :)

      Poista
  2. Nam, mangolla on varmasti herkkuja. Testiin! Olen tehnyt perinteisiä banaanilla ja joskus lisännyt taikinaan marjoja tai kookoshiutaleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, kookoshiutaleet ois kyllä olleet vielä kiva lisä!
      No, onneksi näitä tulee varmasti tehtyä vielä toistekin :P

      Poista
  3. Onpa hauskannäkösiä! Pitääpä tuossa sitten syssymmällä koittaa muistaa kokeilla näitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelemme! Vähän etäisesti kuin myslipatukoita, hieman karuja sellaisia :D

      Poista
  4. Onpas kiva idea! Me just aloitettiin sormiruokaa kokeilemaan maanantaina, niin täytyykin testata näitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, toivotamme teille täten maukkaita herkutteluhetkiä! =)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa kovasti! :)