Kaksplus.fi

tiistai 8. maaliskuuta 2016

6kk

Kuusi kuukautta on nyt kulunut siitä, kun toimme pikkuisen
marakattimme kotiin, niin se aika kuluu (tähän väliin sellainen klassinen huokaus).

Maanantaina hänellä oli neuvola-aika ja sielä saimmekin kuulla mm. että hänellä
on oikein hyvä huumorintaju! Hah, sitä ei tarvitse kyllä epäillä hetkeäkään.
Päivittäin täällä nauretaan kyllä niin paljon! Toisinaan riittää, kun vilkaisee vain
hänen päälleen ja alkaa kunnon räkätys. Huvinsa kullakin. Motoriikkakin on oikein
kehittynyttä ja hyvin hallussa, hyvä hyvä. Vaikka hän onkin äitinsä tapaan pikkuinen,
on hän siksi juuri erittäin ketterä! Nasta mimmi kaiken kaikkiaan.

Neiti on myös alkanut tosissaan karkaamaan leikkimatolta. Riittää kun vilkaisee
hetkeksi muualle, niin tadaa eri paikassa on! Toki lähinnä liikkuminen on pakittamista
nopeimmillaan, mutta kyllä eteenkin toisinaan päästään, mutta hitaammin.

Päätimme hieman juhlistaa tätä merkkipaalua kolmen kesken ja väsäsin nopean
vadelma-valkosuklaakakun meille kahvin kaveriksi.































Vaikka muille ei ehkä tuo neidin kuusi kuukautta täyttäminen nyt niin ihmeellinen
asia olekaan, niin meille se on kyllä eräänlainen merkkipaalu. Ei mene enää kauaa,
kun hän jo osaa kävellä, jopa puhua, mutta toistaiseksi hän on vielä meidän vauvamme.

Nämä kuusi kuukautta ovat olleet täynnä monenlaisia tunteita ja ääniä. Mutta nyt on
kyllä toistaiseksi hieman helpottanut, kiukkuamista esimerkiksi on paljon vähemmän,
kuin aikaisemmin. Tosin nyt, kun on alettu liikkua, sitä tehdään myös öisin pinnasängyssä,
ja se hieman haittaa yöunia. Hetken mentiin jo niin, että nukuttiinn 21-05! Nyt niitä
herätyksiä tuon liikkumisen vuoksi sitten onkin jälleen hieman enemmän. Mutta vaiheita
vaiheiden perään jne. Vaikka kunnon yöunet kelpaisi ainakin silmäpusseilleni.

Neidillekin olisi maistunut kakku. Sai raasu tyytyä kylläkin päärynään.



























Jännityksellä odotamme seuraavia kehitysvaiheita. Varmaa on ainakin se, että kiirettä tulee
pitämään meillä vanhemmilla. Neuvolatätikin nimittäin veikkasi, ettei mene kauaa, kun neiti
alkaa nousta tukea vasten! KÄÄK. Voi kun saisi silmät selkäänsä. Mutta ehkä tätä vaihetta
tulee vielä kaihoten muisteltua, kun hän juoksee ulkona ja kaatuu naamalleen kuralätäkköön?
Kiipeää liian korkealle puuhun ja murtaa jalkansa? Oivoiii..


Niitä odotellessa.


PS. Petra, olet kolmas arvonnan voittajista!
Vastaathan sähköpostiin, jonka lähetimme, niin saadaan sullekin
luomuherkut postiin!



- Jane



7 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä kakkua, onnea puolivuotiaalle! =)

    VastaaPoista
  2. Onnea puolivuotiaalle! <3 Kirjoitat kyllä niin elävästi ja hauskasti, tätä blogia on kiva lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neidiltä kiitokset! <3 Ja voi ihana kuulla, kiva että viihdyt blogin parissa :)

      Poista
  3. Myöhästyneet onnittelut 6kk :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa kovasti! :)