Kaksplus.fi

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Värinatsi

Olen aina kuvitellut olevani sukupuolineutraaliuden kannalla.
Pojalla voi hyvin olla pinkkiä ja tytöt leikkiä sotaleikkejä.

Nyt tyttömme myötä olen joutunut arvioimaan ajatusmaailmaani uusiksi.
Aamuisin häntä pukiessa tulee usein eteen pulma, että hän näyttää liikaa pojalta
mielestäni. Mitä sitten? Niin, siihen en oikein osaa vastata. Onko yhteiskunta ja
kulttuurimme kuitenkin niin syvällä verissä, että pelkästään sinisiin puettaessa
poden hieman morkkista? Naurettavaa, että aika usein pidän huolen, että typykällä
on edes vaaleanpunaiset sukat, jos body on sininen.

Kun tuntematon nainen odotusaulassa kysyi pukiessani neidille vihreää pipoa, että;

                   "Onko poika?"

en voinut olla hieman itsekseni harmistumatta.
Hyi minua.

Itse olen jo 8-vuotiaana aloittanut lumilautailun, vaikka siihen aikaan edes koulumme
pojat eivät juurikaan lautaan vielä koskeneet. Myös pienessä kyläkoulussamme hip hop
oli melkoisen vieras käsite silloin, ja minä halusin silti toisinaan käyttää isoja huppareita
ja housuja ylpeänä. 5-luokalla sain isosiskoltani ensimmäisen skeittilautani, se oli rakkautta
ensi rullauksella. Kuuntelin korvalappustereoista räppiä ja mahdoin hieman näyttääkin
pojalta, pitkillä hiuksilla. Joskus hieman ennen yläasteelle siirtymistä löysin vasta pillifarkut.

Pienenä leikimme usein serkkuni kanssa sotaa ja pikkuautoilla. Leikin kyllä myös
mielelläni barbeilla, mutta olin kyllä varsinainen poikatyttö siltikin.
Ja olen ehkä hieman vieläkin, mutta enemmän ehkä sisäisesti.

Pinkit pöksyt "poikamaisen" paidan kanssa on POP.



























Nyt olen alkanut elämäni ensimmäistä kertaa sietämään pinkkiä väriä, ja sitä näkyy
usein myös tyttömme päällä. Voinen myös tunnustaa, että väriä löytyy jo jopa hieman
omastakin vaatekaapistani. Niin ne ajat muuttuvat. Olen myös kuullut, että on muitakin
äitejä, joille on käynyt kuten minulle. Ennen ei ole voinut sietää hempeitä värejä, ja yht'äkkiä
huomaakin verhoavansa itsensä niillä, myös tukkatyyli saattaa muuttua pehmeämmäksi.
Kuulun myös juuri niihin ärsyttäviin nipoihin, jotka selostavat miehille, miten jokin on
väriltään persikka, beige, toffee, mansikkamaito..

Tätäkö se vanhemmuus teettää?

Mutta mikä selittäisi tämän anti-sukupuolineutraaliuden värien suhteen?
Leikeistä olen kyllä sitä mieltä, että tytöt ja pojat voivat leikkiä samoja leikkejä
ja samoilla leluilla. Mutta värit, värit saavat minut toisinaan raapimaan päätäni.

Pojat voivat kyllä mielestäni käyttää pinkkejä asusteita, mutta tyttöämme en tykkää
pukea pelkästään esimerkiksi siniseen. Tahdon, että hänet huomataan tytöksi, mutta
en osaa selittää miksi. Miksi se on niin tärkeää? Vaikka tahdon pukea lapsemme siten,
että hänestä huomaa sukupuolen, en kuitenkaan onneksi halua ihan hukuttaa häntä
prinsessajuttuihin. Olen myös sitä mieltä, että kun lapsi alkaa osoittaa itse kiinnostusta
pukeutumista kohtaan, saa hän osallistua siihen niin paljon kuin tahtoo, kunhan
pukeudutaan säiden mukaan. Oli hänen mieltymyksensä pukeutumisessa sitten vaikkapa
niitä pelkkiä sinisiä vaatteita. Kaikilla saa, ja pitääkin olla omat lempparivaatteensa ja tyylinsä.
Viimeistään teini-iässä äidin on ainakin aivan turha yrittää enää väkisten tuputtaa vaaleanpunaista..
Silloin saa värinatsi-mutsi kyytiä.


Vielä nyt meillä on kuitenkin myös se vihreä pipo käytössä.

Eikä se pukeutuminen nyt niin vakavaa aina ole, varsinkaan kotona.
Mitä väliä on paidan värillä, kun se kuitenkin tulee värjäytymään bataatilla
(Kyllä, tällä viikolla annettiin neidin maistaa ekaa kertaa bataattia! Ikää kohta 5kk)
ja puklulla?



Löytyykö muita, hieman värinatseja vanhempia?



- Jane


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Laatuaikaa; Scandic Tampere Station

Neitimme täytti hetki sitten jo 4 kuukautta, hui!

Tämän neljän kuukauden aikana laatuaikamme kahdestaan Jassen kanssa on
ollut hyvin vähäistä. Kerran aikaisemmin isovanhemmat ovat tulleet vahtimaan
tyttöä, joten nyt olikin jo korkea aika saada viettää aikaa myös hieman kahdestaan.

Mikä olisikaan siihen tarkoitukseen parempi paikka, kuin Scandic Tampere Station!
Saimme tilaisuuden rentoutua ja testata modernia ja tyylikästä Superior extra - huonetta.



























Hotellin sijainti on varsinkin junalta tulevalle oikein mainio, sillä se sijaitsee aivan
rautatieaseman kupeessa. Ei tarvitse kantaa laukkuja hirveää matkaa!

Huoneessamme oli hieno puulattia ja väritys oli mukavan pirteä ja moderni. Hotellissa oli
todella panostettu valaistukseen, mikäli oli iloinen yllätys. Suomessa kun ollaan,
ei voi liikaa korostaa valaistuksen merkitystä!


















Huoneen kylpyhuoneesta löytyi laadukkaita Face Stockholm - tuotteita, joilla sai
hieman lisäluksusta peseytymishetkiin. Valvottujen öiden ja pukluntäyteisten päivien
jälkeen sitä osasi arvostaa kuumaa kylpyä enemmän, kuin kymppitonnia taskussa.






























Meitä odotti huoneessa myös ihana herkkulautanen, NAM.







Jo hotelliin saapuessa vaikutuimme valaistuksista.



























Olen viimeksi yli vuosi sitten juonut Irish Coffeeta, joten voi pojat miten hyvältä tuntuikaan
nauttia sellaiset hotellin viihtyisässä Bistro Julienne:ssa. Kerrankin hotellin yleiset oleskelutilat
olivat sellaiset, että sielä olisi voinut kuvitella viettävänsä vaikka koko illan. Meidän matkamme
kuitenkin jatkui vielä kaupungille juhlistamaan erään ystävämme 30-vuotis syntymäpäiviä.




































Ensimmäistä kertaa tunnemme löytäneemme majoituspaikan, jota voi puhtaasti sydämestään
suositella myös ystäville. Hotellissa oli koko vierailumme ajan rauhallinen ja ystävällinen
tunnelma, vaikka yöpyjiä olikin melko runsaasti paikalla.

Olo hotelliyön jälkeen oli rentoutunut, vaikkakin hieman täytyi stressata luonnollisesti,
että mitenköhän kotosalla pärjätään meidän kirppumme kanssa. Hyvin sielä oli kuitenkin
sujunut ja vastassa meillä olikin sitten iloinen pikku marakattimme.

Oli kiva olla poissa, mutta on se silti kiva aina palata kotiinkin.
Pitää mennä kauas (tai edes keskustaan), että näkee lähelle.











maanantai 4. tammikuuta 2016

Sotatanner vai lapsiperhe?

Hiljaisuus, uhka vai mahdollisuus?

Hiippailet pimeässä kohti juomalähdettä, liikut ketterästi kuin gepardi 
ja tunnet jo huulillasi tuon virkistävän elämänlähteen. Mielesi tekisi 
oikeastaan jo tuulettaa, hieman jo naurattaakin. Katsoisiko sitä vielä
muutaman jakson lempisarjaa Netflixistä? Pitäisikö heittäytyä villiksi 
ja syödä muutama suolakeksikin samalla?

"..TIDIDIDIDITYTYTÖÖÖÖÖÖÖ..."

Kaikki tietävät sen ärsyttävän, soivan vauvalelun. Sen, johon juuri 
kriittisellä hetkellä astuu, aivan kuten miinaan sotatantereella. 

"..BYÄÄÄÄÄÄ..", raikaa makuuhuoneesta vaativana. GAME OVER 
ystäväiseni. GAME OVER. Vauva heräsi, astuit miinaan. 
Pelisi on pelattu.

Samassa moitit itseäsi hupsuksi. Pitikin jo mennä kuvittelemaan löhöhetki
sohvalla rentoutuen. Karma, aivan varmasti karman syy tämäkin. 
No, hörppäät nopeasti sitä hieman tunkkaisen makuista kraanavettä
ja marssit makuuhuoneeseen. "Tullaan, tullaan".

Toisinaan meno lapsiperheessä muistuttaa muutenkin tunnelmaltaan kuin 
armeijaa. Saatat joutua kiireisenä aamuna (no, joskus muutenkin) valitsemaan, 
pesetkö hampaasi vai käytkö vessassa. Aikaa YKSI MINUUTTI.

Ne hetket ovat myös suoraan kuin paremmastakin sketsisarjasta, kun pääsette pitkästä 
aikaa kahdestaan saunaan ja sitten istutte lauteilla vieretysten totaalisen hiljaisuuden 
vallitessa. Siinä sitä sitten hikoillaan ja kuunnellaan korvat höröllään, herääkö vauva.
Todella rentouttavaa.

Eräänä iltana neiti oli juuri mennyt nukkumaan ja  päätimme hieman rentoutua ja 
viettää vanhempien omaa-aikaa rentoutuen tv:n edessä. Hieman hermostuneesti 
hihittäen laitoimme esille juustoja ja lämmitimme glögiä.Kun neiti ei vielä sohvalle 
istuessammekaan ollut herännyt, sai mies karmaisevan idean.Tuskan hiki alkoi 
välittömästi valua pitkin ohimoitani.

"Oletko nyt aivan varma? Se voi koitua kohtaloksemme..",
sanoin ääni hieman väristen.

"Kyllä, se on kaikki tai ei mitään", sain vastaukseksi.

"Olethan varovainen, onnea matkaan", huikkasin vielä
epäuskoisena loittonevalle selälle.

Mies siispä marssi keittiöön, otti esiin mikropopcornit ja heitti ne 
salamana paukkumaan. 

POKS POKS PING PONG POKS.

Jokaisen poksahduksen aikana taisin hieman hätkähdellä, 
Sukelsin syvemmälle sohvatyynyihin, kuin pahempaakin pommitusta piiloon.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lopulta saimme nauttia laatuajasta jopa kolmeen 
saakka! Sitten neiti heräsi syömään ja kömmimme itsekin unten maille. 
Sota oli voitettu. ..Siltä erää.

Viime yönä sitten valvottiinkin peräti seitsemään saakka. Olin valmis tarttumaan 
aseisiin, kun kuulin tankkien, siis lumiaurojen alkavan möykätä pihallamme puoli 
kahdeksalta. ARGH. 4kk yöhulinat ovat rantautuneet kotiimme. Että hyvät ihmiset,
nukkukaa aina kun voitte. Tsemppiä muillekin hulinakauden sotilaille, 
kyllä se rauha vielä saadaan!

Onneksi meille on luvassa todellista laatuaikaa lauantaina, kun pääsemme 
rentoutumaan erään yhteistyön merkeissä. Tulee tarpeeseen.

 Siitä kuulette sitten myöhemmin, pysykäähän tutkalla!



- Jane








perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen aamu

Vuosi 2016. Mitenköhän sen jälleen oppii kirjoittamaan?
Varsinkaan tällä hattarapäällä..


Vuosi vaihtui meillä todella rauhallisesti. En edes muista, koska viimeksi olisi 
ollut tuollaista uutta vuotta. Syötiin herkkuja ja katsottiin Late Lammas elokuva. 
Joo kyllä, just se. Oli kyllä hyvä! Kertoo ehkä taas jotain meidän huumorimme tasosta..

Vuoden ensimmäinen aamukin alkoi hyvin rauhallisesti. Tai no aamu ja aamu, 
heräiltiin lopullisesti ylös vasta joskus yhdentoista aikoihin. Neiti suostui kerrankin 
nukahtamaan jopa kahdeksalta vielä uudestaan, aika luksusta. Nyt kun vihdoin 
löysin maidonvaahdottimenkin (kyllä, sieltä vaatekomerosta), niin aamuisin on syytä 
hymyyn, kun saa heittää vaikkapa laten naamariin. On myös aika harvinaista, että ollaan 
Jassen kanssa samaan aikaan aivan rauhassa nauttimassa aamupalaa, joten tänään oli 
siksikin erityinen alku päivälle. Marakatti viihtyi tyytyväisenä leikkimatollaan 
höpöttelemässä ja kääntyilemässä (!!).

                                                                                                                                                                 


Nykyään  meillä herätään lähes joka aamu siihen, kun neiti höpisee pinnasängyssään.
Huvittavaa, mutta ihan parasta. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, mitä nuo lukuisat
höpöttelyhetket oikein pitävät sisällään. 























































Tyttö sai joulupukilta mukavasti apua myös kiusaaviin hampaisiinsa. Tuo herkullisen näköinen
suklaalevy on mitä mainioin kutiaviin ikeniin. Merkiltään se on Jellystone Design, mikäli
joku muukin ihastuu näihin puruleluihin. Äitituttavat tosin tiesivät kertoa, että melko monesta
paikkaa oli ainakin tuo kyseinen suklaalevy-malli jo loppuunmyyty! Mutta eiköhän etsivä löydä,
mikäli oikein kovasti tuollaisen tahtoo.

Tänään ollaan käyty vaunuttelemassa pienessä pakkasessa (voi luoja näitä pukemisongelmia)
ja otettu aikalailla kokonaisvaltaisan rennosti. Vielä voisi laittaa saunan päälle illemmalla ja
sujauttaa varpaat villasukkiin. Ehkäpä viimeiset glögitkin olisi aika tyhjentää mukiin, 
seuraavalla viikolla onkin jo nimittäin loppiainen. Sinne meni joulu! Yhtä nopeasti, kuin 
saapuikin. Tavallaan hieman haikeaa, mutta toisaalta odotan paljon kirkkaita kevätpäiviä. 
Hyvä syy laittaa myös kämppä taas uuteen kuosiin.

Mitään uv-lupauksia ei tullut tehtyä, koska harvemmin sellaiset pitävät. 
Mutta ehkä jossain vaiheessa voisi kuitenkin niitä herkkuja koittaa edes hitusen vähentää?
Toisaalta, elämä on liian lyhyt, täytyy syödä aina jälkiruokakin ensin.



- Jane