Kaksplus.fi

torstai 19. marraskuuta 2015

Makuuhuoneen uudet asukit; Done By Deer


Blogissamme on silloin tällöin vilahdelleet hauskat eläinystävät,
ja mistäs muualtakaan ne olisivat olleet kotoisin, kuin Done By Deeriltä!


Tässä Tanskalaisessa designmerkissä mahtavaa on mielestämme etenkin heidän
värimaailmansa. Vaikka tuotteet ovat värikkäitä, ne ovat silti hyvin rauhoittavia
ja sopivia aikuistenkin makuun. Meillä kun ei toistaiseksi ole erikseen lastenhuonetta,
on hienoa, että värit ovat sopivan hillittyjä myös meidän makuuhuoneeseemme.
Ei olisi kovin mukavaa, mikäli makuuhuone, jossa nukkuu myös kaksi aikuista ihmistä,
muistuttaisi kovasti sirkustelttaa värityksiltään.

Neiti sai keskiviikkona tyylikkään paketin, joka sisälsi hänelle  uusia nukkumiskavereita
mobilen muodossa. Koska äitikin on varsin malttamaton, oli tietysti pakko koota kyseinen
mobile välittömästi!





























Kun mobile oli paikoillaan, pyöräytimme musat soimaan ja eläinystävät lähtivät liikkeelle.
Siinä me sitten kaikki kolme, koko perhe tuijotimme lumoutuneina noita tyyppejä. Aluksi
neiti oli hieman ihmeissään mobilesta, sillä tämä oli ihan ensimmäinen laatuaan, jonka hän
kohtasi pienessä elämässään. Pian kuitenkin esiin ilmestyi jo hymyä! Voinemme siis päätellä, 
että Done By Deerin Zoopreme mobile sai häneltäkin hyväksynnän. Vanhempien mielipide nyt
olikin jo ennestään ihan selvä..






























Toisinaan sitä kaipaisi kovasti lastenhuonetta, mutta toistaiseksi on tyydyttävä meidän 
makkarissa olevaan pieneen nurkkaukseen, joka on omistettu kokonaan neidille. Mobile
toi hieman eloa tuohon muuten niin tyhjään ja ehkä hieman kolkkoonkin pinnasänkyyn. 
Värit sopivat mukavasti myös jo ennestään meillä oleviin tauluihin seinällä. Lopputulos 
siis parempi kuin ennen, vai mitäs sanotte?

Mobile on halkaisijaltaan 24cm, eli ei valtaa silti koko sänkyä, mistä tietysti myös plussaa.
Ei tule oloa, että hallitsisi liikaa kokonaiskuvaa. Tuotteen voi myös puhdistaa ihan vain 
kostealla liinalla, joten senkään suhteen ei tarvitse tuntea siivoustressiä. Hyvä hyvä.

Jos et ole vielä ehtinyt tutustua tai törmätä merkkiin, niin tuotteitahan löytyy hyvin 
varustelluista lastentarvikeliikkeistä. Myös useista verkkokaupoista löytyy jo merkkiä. 
Kaikki Done By Deer tuotteet ovat Helene Hjortin  designea. Lisää merkkiin 
pääset tutustumaan täältä. Facebookistakin löytyy lisäksi aivan suomenkieliset sivut, 
joihin pääset loikkaamaan täältä



























Miksi designen pitäisi olla vain aikuisten yksinoikeus? Mielestämme myös lapsilla on täysi
oikeus nauttia tällaisesta. Voisikin sanoa, että tuotteet sopivat äideille ja tyttärille, isille ja pojille. 
Koko perheen yhteinen ilonaihe.



- Jane




torstai 12. marraskuuta 2015

Vaunuihin säilytystelinettä!

Jotkut saattavatkin muistaa, miten ennen pikkuneidin tuloa hankittiin
kaikenlaista vauvakrääsää. Silloin meille muutti mm. todella kätsyt
takeaway -mukit!

Vasta kuitenkin tänään saimme ensimmäisen kerran testattua niitä käytännössä
vaunulenkillä, kun olimme hankkineet vaunuihin niitä varten säilytystelineen,
tai no, ehkä ennemminkin säilytyskorin taikka säilytyspussukan.
Noh, eniveis..




























Kyseessä on siis tuollainen kätevä kori, jonka saa vaunujen työntöaisaan kiinni tarrakiinnityksellä.
Hintaa tuolla oli sellaiset 30 euroa, eli ei ihan hirvittävästi kuitenkaan. Pitää mukavasti juomat
esimerkiksi kesällä kylmänä ja lisäksi vielä tasku vaikkapa pankkikortille yms. Ehdottomasti
plussaa myös tuosta reiästä pikkutaskussa, se on tarkoitettu kuulokkeita varten. Jes!



Tyylikkästi näkyy työntöaisan pehmusteen repeämä..


















Maisemat ulkona olivat jo melkoisen karut ja sääkin oli jo yllättävän kylmä! Enemmän olisi
voinut olla vaatetta kyllä lenkillä päällä. Onneksi kuuma kaakao oli hyvä pelastus ja sen voimin
jaksoikin sitten käppäillä himaankin asti. Mukit matkasivat mukavasti säilytyskorissa, ainoastaan
pari pientä kaakaotahraa onnistuimme koriin saamaan. Mitäs olimme laittaneet mukit niin täyteen..

Löytyykö muilta vaunuista mukitelineitä tai säilytyskoreja? Kummasti piristää
vaunuttelua, kun voi väsyneenäkin ottaa mukaan vaikkapa kupposen kuumaa kahvia.
Jatkossa mukana tulee kulkemaan varmasti myös vesipullot ja meneehän tuola
kaikki mahdollinen tripeistä vaippoihin ja pankkikorteista puhelimiin. Hyvä hyvä.


Lämpöistä torstaita kaikille, muistakaa pukea paljon!



- Jane

maanantai 9. marraskuuta 2015

12 Totuutta uudesta vauva-arjesta

Nyt kun marakatin kanssa ollaan elelty jo 9 viikkoa,
voisi olla paikallaan pohtia hieman tätä muuttunutta
elämäämme.

On asioita vauva-arjesta, joista kukaan ei ollut kertonut tai
mistä lehdet ja lukuisat oppaat eivät olleet kirjoittaneet.
Tietysti joitain asioita oli tullut jo kuultua, mutta niidenkin
tiedostamiseen on mennyt oma-aikansa. Mutta reilun
kahden kuukauden kokemuksella voinee jo jotain listatakin.


1. Vauvat eivät edes pieninä ruokaile aina nätisti.

E-hei! On siis ihan hyvä omistaa useampi helppo toppi/t-paita.
Toisinaan meillä ainakin maitoa valuu suusta syödessäkin vähän
sinne ja tänne. Viimeistään lopetellessa huomaa, miten omaankin
paitaan on ilmestynyt upea maitomeren aiheuttama läiskä..
En tiedä mitä ennen olin ajatellut, mutta ihan en uskonut, että
saisin huonoina päivinä vaihtaa tämän vuoksi paitaani pari-
kolmekin kertaa.

2. Vaipan voi joutua vaihtamaan kaksi-kolmekin kertaa heti hoitopöydällä.

Juu kyllä. Vaikka kuinka odottaisi hetkisen, mahtaisiko tulla vielä lisää
tavaraa vaippaan, ennen kuin sen vaihtaa, niin voi sitä riemua, kun
saat vaihdettua uuden vaipan ja sekin menee heti uudestaan vaihtoon.
Myös näissä tilanteissa monien vaihtopaitojen omistaminen on ihan jees.
Syyn saattaa arvata..

3. Pullosta syömisen taidon vauva voi unohtaa.

Meillä vauva on ihan täysimetyksellä, mutta toisinaan
on pumpattu maitoa, että pääsen tilanteen vaatiessa myös
ilman vauvaa jonnekin. Olen parin kuukauden aikana ollut
tasan kaksi kertaa sellaiset maksimissaan 3h poissa ja vauva
on syönyt sillä aikaa oikein nätisti pullosta.

Nyt kuitenkin sattui noin kolmen viikon tauko pullosta syömisestä
ja päätimme koettaa sitten eräänä iltana jälleen.. Neuvolatäti oli
kehottanut koittamaan joka viikko antamaan pullostakin edes muutaman
hörpyn, ettei tämä taito unohtuisi, mikäli tarvitsisin joskus omaa-aikaa.
Nauroimme tällöin, että meidän ahmattimme syö mistä vain, että ei pelkoa.
Juupa juu.. Unohtunuthan taito sitten olikin. Nyt jännittää, ehdimmekö
muistella taitoa, ennen kuin äidin ja isän pitäisi päästä vähän treffailemaan!

4. Tukka märkänä on ihan ok lähteä kauppaan.

Ilman meikkiä kaupassa käyminen on jo tullut sisäistettyä ajat
sitten. Vaan eipä olisi ennen tullut mieleen lähteä melkein suoraan
suihkusta pitkä tukka märkänä kauppaan. Syksyllä. Kylmänä
päivänä. No, valehtelematta on tullut heitettyä nopea letti, ja
vain pipo nopeasti päähän. Sitten menoksi! Ainakin tyylikäs
afrokampaus odottanut sitten, kun on aukaissut letin. Lievä flunssan
saamis riski tosin tässä piilee..

5. Saatat huomata keskiviikkona, ettei maanantainkaan postia 
ole vielä haettu postilaatikosta.

Jep. Tämä on ihan arkea täällä nykyään. Päivät tuntuvat hurahtavan
ohi kuin pikajuna. Heräät aamulla ja sitten onkin jo ilta ja pitäisi mennä
nukkumaan. Missä välissä oli päivä?! Ja ennenkaikkea, mikä päivä
tänään edes on?

6. On mukavaa, kun on muidenkin lapsia kahvipöydässä.

Ennen sitä olisi saattanut ajatella, että voi vitsi kun ei olisi niin
paljon lapsia hääräämässä kahvitteluhetkenä ympärillä.
Mutta nykyään tuntee suurta helpotusta, mikäli muillakin on lapsia
kahvipöydässä. Yhtäkkiä pystyykin relaamaan, että on ihan ok, jos
lapset huutaa välillä kesken kahvin hörppäyksen. On ihan ok vetää
kesken lauseen rundia vauva sylissä ympäri olohuonetta. On ihan ok,
jos lapsi ei hiljene samalla sekunnilla. On ihan ok, jos kahvit ehtii
jäähtyä liian kylmäksi. On ihan ok, jos koko kahvin unohtaa juoda.

7. Raskausmaha ei litisty juuri ollenkaan synnytyslaitoksella.

Tämän varmaan kaikki tiesivätkin, mutta itselle oli järkytys,
että vielä kotonakin ensimmäisinä päivinä näytti siltä, kuin olisi
ollut vielä raskaana. Olo oli turvonnut ja hmm.. muhkea.
Aika nopeasti se kuitenkin siitä sitten katosi ja voi kun oli jännittävää
seurata sen litistymistä. Tästä kirjoituksesta voisi harhaanjohtavasti luulla,
että nyt se on upea pyykkilautavatsa ja bikinit huutavat kaapissa käyttöönottoa.
E-hei.. Mutta ehkä joskus vielä uskaltaa uimassakin käväistä. Nopeasti.

8. Et voi heti alkaa urheilla, kun vauva on tullut ulos.

Itsellä oli jotenkin käsitys, että jo vaikkapa kuukauden kuluttua
voisi pomppia ja juoksennella, salilla ahkeroida ja hankkiutua
mahdollisista ylimääräisistä kiloista heti eroon. Olimpa naivi.
Vähintään reilu 2kk yleensä menee, että voi raskaampaa alkaa
harrastaa. Ja tämäkin yleensä, mikäli vatsalihakset ovat palautuneet
erkautumasta. Ja siinä hommassa voikin kestää. Kannattaa siis
kysellä jälkitarkastuksessa myös näiden vatsalihasten kondis!
Keholla kuitenkin kestää yleensä samat 9kk palauttua, kuin
mitä olit raskaana.

Mehän päätettiin tehdä 4-5 päivää neidin syntymästä hieno vaunulenkki.
Ja tehtiinkin. Sehän oli tuota... oikein ihana fiilis illalla. NOT.

9. Boobseilla ruokkiessa tulee syötyä helposti kuin heppa.

Ja tämä on täysin normaalia ja hyvin tarpeellista. Myös vettä
olisi hyvä juoda hyyyvin monta litraa. Itse muistan juoda muutenkin
melko huonosti, joten tässä on ollut paljon opeteltavaa.
Myös jatkuva nälkä on ollut ylläri. Edes raskaana ei ollut näin nälkä?

10. Jopa taksikuskia kiinnostaa, imetätkö?

Tämä on ollut kyllä ehdottomasti isoin ihmetys.
Naapureita, puolituttuja, kissan kaimoja ja jopa taksikuskia
kiinnostaa, että imetätkö. Luulisi, ettei asia olisi enää näin
2015 vuonna niin suuri asia, mutta voi kyllä se on.
Täysimetän, mutta ihmettelen sen ihannointia ja miten se
kiinnostaa niin monia. Olenko aivan omituinen, kun minusta
se asia on tasan meidän perheen asia?

Entäpä ne, joilla asia ei onnistu. Varmaan tosi mukavaa kuulla
näitä uteluita kaikilta? Välillä tekisi mieli vastata, että:

" Eeeimeillä keitellään spraymaaleja kattilassa ja sekoitetaan tinneriin.
Sitten annetaan vauvalle suihkepulloa käyttäen ja samalla seistään käsillään ".

Ihmettelen myös sitä, miten vauvalle tullaan höpöttelemään sen syödessä.
Ruokarauhasta itse ainakin pidän, ja uskoisin sen olevan ihan hyvä vauvallekin?

11. Keskustelette päivittäin vaippojen sisällöistä kumppanin kanssa.

Myös vaippamerkkien vertailu on tuttua ja kiinnostavaa puuhaa.
Meillä Jassen kanssa on molemmilla omat lempimerkit jo tiedossa.
Muumivaipoista meillä ei kauheasti diggailla. Ei ole lainkaan harvinaista
myöskään, että toinen huutaa kylppäristä toista katsomaan, mitä vaipasta
tällä kertaa löytyi.. Romanttista, eikö?

12. Muistat lapsuudestasi lastenlaulut ja jopa niiden tanssimoovit.

Jep. Kun heilut "Leijonaa mä metsästän" biisin tahdissa
kuin heinäseiväs kolmatta tuntia, huomaat äkisti, että
jaahas... Vauva on simahtanut kyllä jo tunteja sitten.
No, jospa vielä yhden kerran kuuntelisi?



Tietysti vielä on olemassa lukuisia asioita, joita uusi
arki on meille tuonut mukanaan. Kaikista tahroista vaatteissa,
pukluista sohvalla ja unettomista öistä huolimatta tämä on
kuulkaas aika kivaa hommaa!




- Jane






















torstai 5. marraskuuta 2015

Joulu alkaa hiipiä kotiin

Terveiset joulun odottajien osoitteesta!

Yleensä olen malttanut mieleni kaupunkien
joulunavauksiin saakka, mutta nyt mieleni on alkanut
jo valmistella joulua hieman etuajassa. Kaupoissakin
on jo paljon joulukoristeita, joten puolustan täten hieman
intoiluani sillä..

Satuimme eräänä päivänä näkemään kaupassa hauskan
näköisiä joulukoristeita, jotka olivat tehty ihan vaan lasipulloista.
Hinnat niillä huiteli kuitenkin mukavasti yli kymmenessä eurossa,
joten tällaisena pihinä sieluna päätin toteuttaa moiset sitten ihan itse.



Tarvitaan yksinkertaisesti vain muutama tyhjä limsapullo vaikkapa.
Lisäksi haluamaasi villalankaa, sakset ja hieman liimaa.
Irrotat ensiksi pullosta etiketit ja peset huolellisesti.



 Tämän jälkeen alat kiertää pullon kaulaan lankaa melko muhkean ja tiiviin kerroksen.
Lopuksi hieman langan päähän liimaa, ettei koko hoito ala heti purkaantua.






























Lopuksi voit ripustaa pulloihin mitä ikinä mielesi tekeekään. Kaupassa myytävissä roikkui
esimerkiksi tähtiä. Jasse ei kuitenkaan ole mikään tähti-fani, joten tyydyin nopeana ratkaisuna
tuollaisiin ihan valmiisiin pikkuisiin puukyltteihin. Nekin olisi toki voinut tehdä supermammana
ihan itse omin pikku kätösin. Mutta faktahan on se, että tahdoin juoda myös kupposen
kahvia ennen vauvan heräämistä. Joten.. No, muutamat miinuspisteet tästä hyvästä.
Mutta eikös olekin melko simppeliä!








































Tuo pullohomma nyt oli näin alkuun pientä lämmittelyä. Sorruin ostamaan
kaupasta jo joululehdenkin.. Saas nähdä, mitä sitä seuraavaksi alkaa näpertämään
epätoivoisesti kokoon. Mutta eihän sillä lopputuloksella niin väliä, pääasia
että sen tekemisen parissa viihtyy!

Ps. kuvasta virheellisesti voisi luulla, ettei meillä ole vielä korkattu glögikautta..
VÄÄRIN. Sorruttiin Jassen kanssa myös ostamaan kotiin joltain tuote-esittelijältä
huippuhyvää glögiä. Ollaan me niiiiiin helppoja..




- Jane