Kaksplus.fi

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Uutta arkea

Marakattimme on nyt jo yli viikon vanha, huh miten nopeasti aika voikaan kulua.

Tuntuu, että päivät huristelevat ohi salaman nopeasti! Jotenkin tulee elettyä pikkuisen
nukkumisten mukaan, ja ennen kuin huomaatkaan, on jälleen aika mennä itsekin nukkumaan.
Mutta tämä kaikkihan nyt kuuluukin asiaan. On se silti kuitenkin uutta ja vaatinee hieman
lisää totuttelua.

Murut päikkäreillä










Oma fyysinen kuntoni on mukavasti hieman jo kohentunut, ja on ihanaa olla ilman isoa mahaa!
Katselin tuossa Jassen ottamia kuvia synnytyksestä ja voi luoja.. Nyt jo vaikeaa muistaa, miten
iso sitä tulikaan oltua! Huhh.

On huimaa, että pöydän ääreen mahtuu jälleen syömään. Kukaan ei potki mahan läpi pöydän
kulmaa, eikä kaikki ruoka tipu enää paidalle. Toki silloinhan se tippuu luultavasti lattialle, muttaa..
On myös sanoin kuvaamattoman hienoa, että voi taas nukkua mahallaan,oi autuutta.
Mutta ehdottomasti numero ykkösenä tulee se, että meidän typykkä ei ole enää vain
meikäläisen kannettavana, vaan vastuu on yhtälailla molemmilla, ja molemmat saavat
kasvatella habaansa häntä kannellessa.

Kahvimimmit




 Pikkuinen on myös ainakin toistaiseksi hyvin helppo, koska hän rakastaa nukkua melussa
 ja nukahtaa välittömästi, kun lähdemme kotoa johonkin. Hän antoi tämän mamman shoppailla
rauhassa koko Ideaparkin reissun ajan (tosin mammalla oli itsellään silti jatkuva stressi ja paniikki,
että pikkuinen alkaakin hermostua) ja eilenkin oltiin kahvilassa, missä hän tuhisi tyytyväinen
ilme kasvoillaan. Ah, oli muuten ensimmäinen cappucino synnytyksen jälkeen.
Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, miten hyvältä se maistui?

Niin hienoa, kuin raskaana olikin olla, niin on jännä huomata, miten ihmiset näkevät sinut
taas omana itsenäsi. Raskaana tuntui, että ihmiset näkivät vain mahan. Missä tahansa liikuitkin,
päälläsi oli iso punainen, kirkuva rasti, joka huusi, että:

"Tässä sitä vyöryy menemään paksuna oleva naikkonen". 

Nyt kun olet kaupan kassalla, myyjän katse osuu suoraan silmiisi.
Ihmiset myös kysyvät, mitä sinulle kuuluu. No, tutut tietysti luonnollisesti tiedustelevat
myös marakatin vointia, mutta on silti kivaa olla taas pikkuhiljaa omassa kropassa
ja oma itsensä. Toki mikään ei ole kuten ennen, ollaanhan tässä nykyään maailman
suloisimman typykän äiti-ihminen.

Ja onnellinen siitä.








4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa kovasti! :)