Kaksplus.fi

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Suomen kesä ja ulkomaiset aromit

Jatkoimme aeropress-laitteemme matkaa juhannusreissullemme, aeropress pääsi mm.
mökin hellään huomaan loistamaan kaikkien kahvinhimoisten sankarina.

Mikäli et ole ennen kuullut kyseisestä vempeleestä, voit kurkata TÄNNE.

























Tällä kertaa Mokkamestarit tarjosivat maistettavaksemme etiopilaista ja brasilialaista kahvia.

Etiopilaista Yirgacheffea kuvaillaan voimakasaromiseksi ja täyteläiseksi. Aromissa on
mausteisuutta, herukkaa, sekä jasmiininkukkaa. Ehdottomasti mainitsemisen arvoinen seikka
on myös se, että kyseinen kahvi on lisäksi reilun kaupan luomukahvia! Jasselta varsinkin pisteitä
kahvia kohtaan luomusta. Tuoksukin oli oikein hurmaava, suorastaan kutsuva.

Vaikka valmistimmekin jälleen kahvin aeropress-laitteella, voi tätä valmistaa myös hyvin esimerkiksi
pressopannulla. Valinta on sinun. Mökillä ollessa aeropress saa kuitenkin meidät jälleen puolelleen.
Varsinkin, kun mökiltä ei löytynyt kahvinkeitintä. Kuumaa vettä kuitenkin saimme, ja muutahan ei
sitten tarvitakkaan. Babylonin tuleva kummisetäkin maistoi Yirgacheffea, eikä se ollut hänen mielestään
liian vahvaa, mitä aluksi hieman epäilin, kun paketissa mainittiin sana "voimakasarominen".

Totesimme Jassen kanssa kahvin hyvin pehmeäksi ja miellyttäväksi. Itselleni tuli välittömästi himo
toiseenkin kupilliseen! Myöhemmin maistatin tätä myös äidilläni, joka totesi kahvin yllättävän makeaksi.
Yleensä hän käyttää kahvissaan sokeria, mutta nyt sitä ei tarvittu lainkaan.
Etiopilainen saa meiltä siispä täydet kymmenen pistettä, hurraa!







Brasialaista Senhora de Fatimaa kuvaillaan kukkaiseksi, pehmeän hunajaiseksi maultaan
ja kevyeksi suutuntumaltaan. Kahvissa kerrotaan myös olevan pitkähkö, makea jälkimaku.
Parhaillaan tämä on suodatin- ja pressopannussa. Ja taas mainittakoon, että tämäkin oli luomua,
hyvä hyvä.Tämä tuoksui ainakin meidän makuumme hieman liian voimakkaalta, mutta makuja ja
hajuja on tietysti erilaisia.

Makukin oli yllättävän voimakas, hunajaisuuden todella tunsi suussaan ja kukkaisuuden maistoi.
Olisimme ehkä hieman kaivanneet lisää sitä pehmeyttä tähän, mitä tuosta Yirgacheffesta löytyi.
Suosittelisimme tätä siispä näin maallikoina niille, jotka eivät välttämättä tilaa kahvilassa usein
perinteistä lattea. Me taas litkimme latteja kuin kissan poikaset maitoa, joten ehkä tämä oli hieman
karkea kokemattomille makunystyröillemme. Mutta seikkailunhaluisille tässä oiva vaihtoehto!
Myös varmasti mustana juojien suosikkikamaa.


Oletteko te jo löytäneet omat suosikkinne Mokkamestareiden valikoimista?




Olen myös vahingossa päätynyt suorastaan aeropressin sanansaattajaksi. Melkein voisi harkita
jonkinlaista uraa tuon laitteen kanssa, niin monen pään olen saanut huumattua tuolla vekottimella.
Parasta on, kun huomaa ihmisten hurmioituneet katseet, kun he näkevät miten helppoa tuolla on
valmistaa kahvia. Pahoittelut siispä kaikista näistä "aivopesuista" ystävillemme, mutta en vain voi
lopettaa sen kätevyyden hokemista!



- Jane

10 kommenttia:

  1. Voisi olla aika kokeilla kans jotain muutakin, kuin aina marketin peruskahveja.
    Täytyy tutustua tuohon verkkokauppaan, meidän kaupungissa ei taida noita liikkeitä ollakkaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä, Mokkamestareiden verkkokaupassa on hyvät valikoimat :)

      Poista
  2. Nää kahvipostaukset on kyllä kivaa extraa! Vielä kun sais aikaiseksi hankkia kans jonkun kahvilaitteen :D

    VastaaPoista
  3. Mä voisin testata tota alempaa kahvia, sillä en jotenkaan tykkää latesta -liian laimeaa ja kun nykyään juo kahvia kupin päivässä - viikossa niin vahvempia makuja on enemmän alkanut tehdä mieli. Kahvia en pysty valitettavasti nykyään enempää juomaan, sillä vatsani kipeytyy siitä niin paljon. En ole ikinä maistanut Mokkamestareiden kahveja, mutta ah, Kaffa Roasteryn kahvit on vieneet mun sydämen. Kannattaa niitäkin joskus testailla! :) niin ja tykkään tosi paljon näistä kahvipostauksista!

    http://lifewithsallas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypäs tutustua myös noihin kahveihin, ja kiva jos nämä kelpaavat! :)

      Jassekin juo meillä aika harvoin kahvia, joten arvostaa silloin pientä hifistelyä.
      Kannustan siispä tosiaan nauttimaan siitä yhdestäkin kupillisesta!

      Poista
  4. Kivoja kuvia. Muutenkin tosi kiva blogi, Liityin :)

    http://eveliinamalinen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja tervetuloa mukaan seuraamaan!! :)

      Poista
  5. Mieheni on varsinainen kahvihullu. Ulkomailtakin hän etsi ensimmäisenä kahvipapuja myyvän kaupan! :D Teillä on ihana blogi! Liityn lukijaksi heti ja jatkan sitten ahmimista! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, tervetuloa ahmimaan! :D Pyrimme jatkamaan näitä kahvipostauksia myös jatkossakin :P

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa kovasti! :)